28. kesäkuuta 2011

Taina Haahti: Kaikki mitä tiedän huomisesta (2011)


Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 361
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Helen, vastuullinen äiti ja lojaali vaimo, jätetään kolmenkymmenkolmen avioliittovuoden jälkeen. Aviomies, toimitusjohtaja Partola, muuttaa rakastajattarensa kanssa yhteen. Nuoremman pojan kuolemasta on neljä vuotta. Menneisyys tuntuu menetetyltä, eikä tulevaisuudelta ole mitään odotettavaa. Olemassaolo pakottaa Helenin eteenpäin, kysymään: kuka olin, kunnes katosin. Hukatun elämän etsintä johtaa intohimoiseen suhteeseen ja kamppailuun kuusikymmenvuotiaan oikeudesta heittäytyä ja uskaltaa.
Taina Haahti on kirjoittanut rakkauteen antautuvan kypsän naisen tarinan ja kuvauksen naisten ystävyydestä. Sävykkäässä romaanissa kitkerä komiikka limittyy tarkkavaistoiseen psykologiaan.

Oma arvio:
Sävykäs? Kitkerä komiikka? Tarkkavaistoinen psykologia? Ehkä himpun verran liioittelua, vaikka ei tämä mikään huono tekelekään ollut. Olen lukenut paljon huonompiakin kirjoja, kuin Kaikki mitä tiedän huomisesta (nimestä tulee välittömästi mieleen sekä Kaikki mitä rakastin että Tiedän mitä teit viime kesänä - kumpikaan eivät liity millään tasolla tähän romaaniin).

Jos tätä pitäisi luonnehtia jotenkin, niin sanoisin että tässä on kypsän naisen chick litiä. Se ei ole moite, mutta se oli minulle pieni yllätys. Muistanette, etten ole erityisesti chick litin ystävä, joten sekin seikka sävyttää tätä arviota. Emme siis puhu huonosta kirjasta, vaan kirjasta, joka ei täysin sopinut minun makuuni. Niillä on nimittäin eroa.

Ensinnäkään en saanut oikein kenestäkään henkilöstä otetta. He olivat tavallaan aika todellisia, mutta samalla kliseisiä. Jotenkin tuntui siltä, että olen nähnyt saman tarinan leffana (en kyllä kuollaksenikaan keksi elokuvan nimeä).
Helen, kohta kuusikymppinen nainen, on ikäkriisissä. Sitten hänestä otetaankin yllättäen avioero, onhan Helen jo kuusikymmentä. Sitten Helenin ystävättäret, Irma ja Annette, haluavat järkätä oikein kunnon bileet, täyttäähän Helen kuusikymmentä. Helen hankkii rakastajan, kolmekymppisen Mikaelin, joka on Heleniä puolet vanhempi. Helenhän on kuusikymmentä. Tulinko jo maininneeksi Helenin iän? Ainakin lukijalle se kävi selväksi noin kuudenkymmenen sivun välein.
Helen on ensin arka, sitten katkera, sitten jonkun villityksen saanut ja lopulta ihmettelen sekosiko hän. Toisaalta Helen ärsytti, mutta toisaalta kiehtoi ja piti otteessaan. Mitä ihmettä tuo eukko kehittää seuraavaksi?
Aviomies, Martti Partola, on juuri sellainen kuin voitte kuvitella eroavan miehen tällaisessa tarinassa olevan. Ensin kylmän viileä, sitten omaisuudestaan hyvin mustasukkainen paskiainen, lopulta räyhääjä ja yllättäen toimitusjohtaja on syyllistynyt myös... Niinpä.
Mikael. Kuvitellaanpa ensin mitä Mikaelista tulee mieleen? Juu. Enkeli. (Voisiko joskus joku kirjailija nimetä vaikka Rhett Butlerin näköisen tyypin Mikaeliksi?) Pukekaa enkelille vielä puku päälle. Jep. Näyttääkö hän nyt vähän epäilyttävämmältä? No ylläri.

Helenin, Irman ja Annetten ystävyydestä olisi saanut varmaankin enemmänkin irti. Ystävyyttä varjostaa nimittäin tapahtuma menneisyydessä. Melko klassinen sekin, mutta kuitenkin sitä oli esitelty kiinnostavasti. Harmi, että se jäi niin vähälle huomiolle.

Haahti kuljettaa tarinaa kuitenkin melkoisen mukavaan tahtiin. Vaikka en ole sen paremmin taiteen kuin pörssikeinottelunkaan asiantuntija, eivät edes osakepohdiskelut Mikaelin kanssa saaneet minua puutumaan. Ahmaisin kirjan eilen, vaikka sivuja tässä on 360. Teos on nopealukuinen ja säilyttää hyvin kiinnostuksen. Loppupuoli menee suorastaan jännityksen puolelle, vaikka siellä kyllä ehkä alkoi jo tuntua liioittelulta.

Oikein mukava kirja, mutta ei turhan vakavasti kannata sitä ottaa. Kevyttä, vaikka rannalle sopivaa hömppää.
Tämä voisi sopia myös Suomalaisen keskiluokan arki -haasteeseen? Vai onko Westendissä asuva toimitusjohtajaperhe yläluokkaa jo?

4 kommenttia:

  1. "Kypsän naisen chick lit", hieno määritelmä. Oliskohan joku uusi hauska kirjallisuuslajinimi tälle odotettavissa, itse en keksinyt mitään osuvaa.

    VastaaPoista
  2. Enpä minäkään keksinyt näin äkkiseltään muuta kuin tuo 'kypsän naisen chick lit' :D

    VastaaPoista
  3. Hauska postaus. Tekisi melkein mieli lukea kirja vain nähdäkseen, miten Helen villiintyi.

    "Kypsän naisen chick lit" on hyvä määritelmä. Itse en kauheasti pidä termistä chick lit. Haluaisin mielummin sen tilalle suomalaisen termin, mutta mikään ei ihan täsmää. "Viihde" on liian laaja termi ja hömppä hieman epäreilu.

    Minusta Westendiläinen toimitusjohtaja, ei varsinaisesti ole keskiluokaa, mutta sehän riippuu kertomistyylistä, sopiiko kirja haasteeseen.

    VastaaPoista
  4. Minäkään en muuten pidä termistä 'chick lit' juuri sen englanninkielisyyden vuoksi. Mutta en kyllä keksi oikein luontevaa vastinetta minäkään. 'Aikuisviihde' vie myös ajatukset toisenlaiseen viihteeseen :D Ehkä termi 'naisviihde' on myös vähän vääriä mielikuvia herättävä.

    VastaaPoista