29. kesäkuuta 2011

Boris Hurtta: Käärmeet ja tikapuut (2003)

Kustantamo: Portti-kirjat
Sivumäärä: 253
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto

Tapahtumat sijoittuvat suomenruotsalaiselle rannikolle, jossa turkulainen postimies Sten Mecklin viettää perheineen kesälomaa vuonna 1982. Lapsuuden 50-luku palaa Mecklinin mieleen, kun hän kohtaa ystävänsä ja rikostoverinsa Birren.
50-luvun nuorisokulttuuri ja etenkin lännensarjoista fantastisin, Pecos Bill näyttelee tärkeää roolia tapahtumissa, joiden päätteeksi neljän pojan intiaaniheimo hajoaa lopullisesti. Kammottavin salaisuus lepää kuitenkin suolammen pohjassa ja nousee sieltä uhkaamaan Meckliniä ja hänen tytärtään.

Oma arvio:
Tutustumismatkani kotimaiseen kauhukirjallisuuteen jatkuu. Boris Hurtta on pitkään ollut nimenä tuttu, pari novellia olen häneltä lukenutkin ja Käärmeet ja tikapuut on nyt ensimmäinen romaani häneltä, mihin tutustuin.

Romaanin ansiot ovat mielestäni aivan jossakin muussa kuin kauhussa. Pidin valtavasti esimerkiksi päähenkilöstä Stenistä. Ihanan erilainen kauhukirjan keskushenkilö! Sten on keski-ikäistyvä perheenisä, joka murehtii lihavuuttaan ja kärsiikin jonkilaisesta syömishäiriöstä. Avioliitto lääkärinä toimivan Yrsan kanssa hiertää monestakin syystä (yhtenä syynä esille nostetaan suomalaisen ja suomenruotsalaisen kulttuurin erot), mutta tytär Titte on Stenille kultaakin kalliimpi.
Stenin ja hänen perheensä kuvaus on lämmintä, paikoin hirtehisen humoristista ja erinomaisen realistista.

Hyvää kuvausta on myös Stenin lapsuusvuosissa 1950-luvulla. Pieneen kyläyhteisöön on muuttanut epäilyttävän oloinen Olavi Hurri, josta "intiaaniheimo" Birre, Sten, Jööran ja Henrik eivät pidä yhtään. Poikajoukon toheltaminen ja seikkailu mielikuvitusleikkeineen on oikein hyvää. Samalla tuodaan jälleen esiin suomenruotsalaisten ja suomenkielisten kulttuurien eroa ja 50-luvun pikkukylän suorastaan tukahduttavaa tunnelmaa.

Mutta se kauhu. Ydintarina itsessään ei toiminut minulle ollenkaan ja vaikutti niin väkisin väännetyltä. Asiaa pahensi vielä isojen kirjaimien runsas viljely, kun haluttiin painottaa jotakin PAHAA tai UHKAAVAA tai pelottavia asioita kuten LIHANSYÖJÄKASVEJA! Paikoin tarina polki myös aivan turhaan paikallaan, vaikka Käärmeet ja tikapuut ei mikään tiiliskivi olekaan.

En kuitenkaan suostu luovuttamaan Boris Hurtan suhteen vielä. Sen verran tarina kuitenkin noin muuten vakuutti.

1 kommentti:

  1. On olemassa pari sellaista kokoelmaa, jossa on suomalaisia scifinovelleja. Jommassakummassa tai molemmissa oli Hurtan tekstejä mukana ja muistikuvan perusteella ne oli ihan hyviä. (mutta tästä tiedosta ei graduasi varten ole hyötyä, kunhan kommentoin muuten vaan)

    t: Velma, joka ei jaksa kirjautua sisään

    VastaaPoista