6. toukokuuta 2011

Maritta Lintunen: Mozartin hiukset (2011)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 200
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale


Kansainvälisen tason konserttipianisti joutuu nöyrtymään päivittäistavaramarketin taustamusiikoksi. Hiljaiseen asiakaskuntaan ilmaantuu nainen, joka menneisyydessä loukkasi häntä pahimmalla mahdollisella tavalla.
Erirytmiset sisarukset punnitsevat elämänvalintojaan lapsuusmaisemissaan. Habitustaan varjelevan oopperadiivan ja työttömän putkimiehen kesäinen kohtaaminen on molemmille ohikiitävä mutta kivulias hetki.
Vaimon ymmärrys voi olla myös ylenpalttisen liioiteltua. Pystyyn keloutunut eläkeläismies saa luvan juopua shamanistisesta lapintaiasta, mutta koituuko eroottisesti viekoitteleva tunturijoiku sittenkin ukkomiehen joutsenlauluksi?
Voiko kuolleeseen säveltäjämestariin rakastua? Kokoelman niminovelli on klassisen pahaenteiseksi kehittyvä kertomus pakkomielteisestä naisesta, jonka salainen haave houkuttaa kurottamaan liian kauaksi - todellisuuden tuolle puolen.
Mozartin hiukset on soljuvasti nuotinnettu novellikokoelma ihmissuhteiden dissonanssista. Maritta Lintunen kuvaa monikerroksellisen taidokkaasti elämän kriittisiä leikkauspisteitä.

Oma arvio:
Maritta Lintunen on ollut minulle tuntematon nimi. Tämä novellikokoelma houkutteli nimellään ja teemallaan, vaikka se välillä hirvittikin ennen lukemista. Olisiko luvassa mukataiteellinen klassisen musiikin kiehtovuuksia esitellevä tajunnanvirtamainen novellikokoelma? Ei - onneksi.

Kokoelmassa on yhdeksän novellia ja minusta tämä oli tälle kokoelmalle oikein sopiva mitta. Sivuja on 220, joten mistään ohuesta läpyskästä ei ole kyse.

Tarinoiden kehyksenä on kyllä musiikki. On oopperaa, jazzia, joikua ja sitä klassistakin. Pop ja rock jäivät tosin pois. Kehys on hento, mutta samalla hyvin läsnäoleva. Musiikista ei niinkään puhuta, vaan sitä eletään.

Suosikeiksini nousivat erityisesti Karavaani, Joiku ja Jannen pää. Karavaani oli avausnovelli ja hyvin pysäyttävä sellainen. Mitä tapahtuukaan kun tytär pääsee mukaan isän soittokeikalle? Joiku on tuo takakannessakin kuvattu, shamanistisuutta henkivä novelli, jonka loppuratkaisu pääsi yllättämään. Jannen pää kertoo haikeallakin tavalla erään miehen tarinaa, joka tuntee olevansa kuin Sibelius. Saako hän Ainonsa?

Mozartin hiukset -kokoelma jätti hyvän mielen, vaikka novellit eivät juuri onnellisia happy end -tarinoita olleetkaan. Useimpiin jäi kuitenkin toivo, uusi mahdollisuus.
Tutustun jatkossakin mielelläni Maritta Lintusen tuotantoon, sillä pidin hänen kerrontatyylistään paljon. Siinä oli kauneutta ja vähäeleisyyttä, mutta silti soljuvuutta.

Kattavammin tästä on kertonut Hanna Kirjainten virrassa. Myös Joana Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogissaan on kertonut tästä.

7 kommenttia:

  1. Sinun, Hannan ja Joanan kaikkien arvioiden perusteella kuulostaa sellaiselta kirjalta, jonka lukisi mielellään.

    VastaaPoista
  2. Tämä on jo odottamassa kirjakaapissa lukijaansa. Minä ihastuin kirjastossa tuohon kirjan kanteen, mutta odotan ja uskon myös novellien olevan hyviä.

    VastaaPoista
  3. Pidin paljon Lintusen runokokoelmasta Valaistut talot, ja taidanpa kokeilla novellejakin!

    VastaaPoista
  4. Mullakin tämä odottaa lukemista. Ja kas, tässä on taas musiikkinovelleja, äsken vasta luin Ishiguron Yösoittoja. Oliskohan näitä enemmän, saiskohan aiheesta kivan valikoimaluettelon kirjastoon?

    Apua, teen töitä vapaa-ajalla, nyt äkkiä pois täältä!

    VastaaPoista
  5. Erja, miekin luin tämän melkein heti perään kun olin lukenut Ishiguron Yösoittoja. Pidin silti jopa Lintusen kokoelmasta enemmän. :)

    Mukavasti Morre kirjoitit ja kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  6. Katja, suosittelen kyllä lämpimästi! Ja olisi kiva lukea arviosi tästä.

    Anna Elina, kansi on kyllä tyylikäs!

    Satu, pitääkin joskus vilkaista. En niin runojen ystävä ole, mutta kyllä minäkin hyvän runon huomaan!

    Erja, en tiedä onko vastaavia enempää, mutta jos on, niin kerro minullekin :D

    Hanna, ollos hyvä. Arviosi tästä oli todella kattava :)

    VastaaPoista
  7. Haa, kirjastonhoitaja palasi työpöytänsä ääreen ja vastaa; löysin kaksi muutakin "musiikkinovellikokoelmaa" jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta:
    toinen on Ranskan vastarintaliikkeeseen osallistuneen Vercorsin vuonna 1941 kirjoittama Meren hiljaisuus ja toinen 2001 suomeksi ilmestynyt norjalaisen Frode Grytten Popmusiikkia.
    Aika erityyppisiä, mutta molempien takakansi lupaa paljon.

    VastaaPoista