14. toukokuuta 2011

Harri István Mäki: Kraatterin lapset (2011)

Kustantamo: Avain
Sivumäärä: n. 200
Pisteet: 1/5
Mistä minulle: arvostelukappale


Kraatterin lapset on lumoava mysteerisatu lapsista, jotka tekevät unohtumattoman matkan tanssin vangitsevaan maailmaan ja itseensä.
Tanssikoulu sijaitsee keskellä kaupunkia tehtaassa - tai kraatterin pohjalla olevassa Linnassa. Linnan ulkopuolella suljettujen ikkunaluukkujen takana elävät nimettömät ja jonninjoutavat olennot, aikuiset, jotka ovat rutinoituneet käyttämään tarmonsa merkityksettömyyksiin.
Linnassa Tohtori Q sen sijaan opettaa Varjolle, Hexataelle ja Iiralle lapsuuden ikuisen voiman käyttämistä. Hän opettaa heille tanssimisen, universumin hengittämisen salaisuuden: miten tärkeää on olla tosi vain itselleen ja tanssin kauneudelle.

Oma arvio:
Ilmeisesti asia on nyt niin, että jos kirjoitetaan/markkinoidaan aikuisille suunnattua satua tai fantasiaa, niin minä (vanha fantasiaharrastaja) en ymmärrä niistä yhtään mitään. Tämä olisi myös jäänyt kesken, mikäli velvollisuudentuntoni ei olisi ollut esteenä. Vaikka kirjalla on mittaa alle 200 sivua, oli tämä melkoista pakkopullaa.

Kyseessä on taas jonkinlainen allegoria, mitä minä en tajunnut. Luulin lukevani ihan oikeista lapsista, mutta siinä vaiheessa kun Opettajalla (onkohan takakansiteksti virheellinen? vai onko Tohtori Q ja Opettaja yksi ja sama, mutta minä en tajunnut?) ja oppilaalla alkaa olla seksuaalista kanssakäymistä, aloin ajatella että lapset ovatkin jotain henkisiä lapsia ja fyysisiä aikuisia. Tai jotakin sinne päin.
Hänen silmänsä sykkivät vapaudesta, jonka olin juuri oivaltanut. Tyytyväisenä Opettajani nyökkäili ja kouristi seireenin sormiaan: -Aivan totta, pieni kaunis Tanssijani.
Tanssijalintu. Mestarilentäjä. Naakka, Tohtori Q:n varjolintu.
Sitten hitaasti, täydellisessä kaaressa Opettaja vei käteni karvattomalle, korkealle häpykummulleen. Alempana huulten välissä hulmusi lehdykkäinen lihasula.
Että mitä?? (s. 115)

Juonesta olin iloisesti pihalla. Lapset, Varjo ja Hexatae, saapuvat Linnaan. Varjo saa opettajalta kolme tehtävää. Hexatae muuttuu omituiseksi. Varjo kohtaa Iiran ja ehkä rakastuu? En ole varma. Häpyjä kovasti ainakin tiiraillaan. Epämääräistä loppurytinää ja se oli siinä.

En ymmärtänyt Tainaronistakaan mitään, mutta jollakin tavalla ihailin sitä silti. Rehellisesti sanottuna Kraatterin lapsista jäi lähinnä tympeä olo. Teksti tökki, dialogi oli outoa (marjis löysi siitä kaurismäkeläisyyttä, mutta minä en), henkilöistä ei saanut mitään otetta...
Kannattaa kumminkin kurkata marjiksen arvio myös.

3 kommenttia:

  1. No hyvä. Olin jo lainannut tämän, mutta jonakin realistisuuden hetkenä palautin taas kymmenisen kirjaa edes yrittämättä ehtiä lukea niitä. Tämä oli yksi niistä, hyvä siis jos menetys ei ollutkaan kovin suuri.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tätä kirjaa aloittaessani olin myös aivan pihalla, mutta sitten aloin tunnistaa niitä tekstin herättämiä tunteita, vaikka itse tekstiä en välillä tajunnutkaan. Seksuaalisuuden teemat olivat mun mielestä joko nuoren heräävän seksuaalisuuden haaveita, tai sitten hyväksikäyttöä. En ole varma.

    VastaaPoista
  3. Erja, nopealukuinen tämä sinänsä kyllä on. Mutta näin minun kannaltani menetys ei tosiaan olisi kovin suuri, jos tämän jättäisi välistä.

    marjis, jompaa kumpaa varmaan. Siis tuohon seksuaalisuus-teemaan. Se vain tosiaan löi aika ällikällä.

    VastaaPoista