3. huhtikuuta 2011

Sininen enkeli

En tiedä kuinka viisasta tämä on, mutta pohjustuksena kirjoittamis-postauksille ajattelin julkaista tässä novellini Sininen enkeli. Se on kirjoitettu joulukuussa 2008 ja sen avulla pyrin (ja pääsin) yhdelle luovan kirjoittamisen kurssille.
Sitä saa vapaasti kritisoida ja arvostella, sillä kuitenkaan kukaan ei ole niin kova kriitikko kuin minä itse omaa tekstiäni kohtaan.
Se ei edusta tyypillisintä genreäni. Kirjoitan enimmäkseen fantasiaa ja historiallisia juttuja. Kuitenkaan tällainenkaan juttu tai novellikokoelma ei ole poissuljettu.
Olkaatten hyvät näin sunnuntaipäivän ratoksi!

---
Sininen enkeli


Päätä särkee vieläkin. Ne välkkyvät strobovalot ja silmiä häikäisevät peilipallot aiheuttava aina saman jutun. Siihen kun yhdistää sen jumputuksen, on rytmihäiriö valmis. Tasainen bassojytke, vilkkuvat valot, keinuvat vartalot. Olisin voinut vaipua transsiin, jos en olisi jatkuvalla syötöllä kumonnut kurkustani viinaa alas.
Hytisen bussipysäkillä tihkusateessa. Lokakuu pieksee koko synkeällä voimallaan. Saan oikein luontoäidin kädestä, minä tuhma tyttö. Kiroilen lantiofarkkujani ja lyhyttä takkia. Selkä jää paljaaksi ja sitä särkee. Ylimääräistä tursuaa ulos lantioiden kohdalta. Horjahdan vaikken ottanut askeltakaan. Korkeat korot ja alkoholi eivät ole hyvä yhdistelmä, paitsi silloin kun on varaa taksiin ja kävelyn määrä on minimoitu.

Bussi saapuu ja maksan korkeamman hinnan. Vatsani velloo kun auto nytkähtää liikkeelle. Älä tule paha kakku... Puren hampaat yhteen ja kieli tarttuu kitalakeen kiinni. Suussa maistuu jotakin makean vanhan viinan ja nikotiinin eksoottista yhdistelmää. Tuijotan eteeni kaupungin hitaasti ohitseni valuvia valoja. Bussi liikkuu, pysähtyy, liikkuu, pysähtyy. Vatsani velloo rytmissä sen kanssa. Oksettaa, ei okseta, oksettaa, ei okseta.
Ihmiset vaihtuvat toisiin ja seuraan huvittuneena muiden humalaisten menemisiä ja tulemisia. Naisten meikeistä on villi ilta vaatinut veronsa ja miesten rintamukset paljastavat snagareilta tilattujen annosten laadun. Bussin takaosasta kuuluu epävireistä laulua. Ikkunasta näen haalean peilikuvan itsestäni ja irvistäen totean, ettei minulla olisi varaa arvostella muita. Muotovaahdon ja hiuslakan avulla tuperaattu tukka on valunut raskaaksi massaksi päätäni kehystämään, paksut kajalviivat ovat tuhriintuneet ja ripsivärit varisseet poskille. Hävettää.
Odotan kotiinpääsyä. Kuka huutaa. Kuka vinoilee. Pysäkkini on tässä ja pääsen pois keinuvasta kyydistä. Lokakuu jatkaa pieksämistäni ja hytisen. Bussissa ehti lämmetä ja olisin halunnut nukahtaa. Vain vaivoin pysyin hereillä, joskin peräpenkeissä istuvalle mölyävälle teekkarilaumalle kuuluu osa kunniasta. Bussi jättää minut yksin pimeään. Uskomatonta, että ollaan vielä kaupunginrajojen sisäpuolella.

Sytytän tupakan ja horjahtelen kohti kotia. Matkaa on reilummin. Se hinta on maksettava, jos haluaa omaa rauhaa suuressa kaupungissa. Saan nerokkaan ajatuksen oikaista pienen metsikön poikki. Tiedän, ettei sellaisia oikoreittejä saisi käyttää liikkuessaan yksin yöllä. Äiti opetti. Kikatan. Kuka minua nyt haluaisi? Ei kukaan ole niin epätoivoinen. Äkkiä tunnen mudan antavan periksi korkojeni alla ja seuraavaksi istun perseelläni mutaisessa rinteessä. Onneksi tupakka ei tipahtanut. Nauran hysteerisesti ja mietin, miten kimallekoristellut farkut voi pestä.
En jaksaisi nousta ylös ja tunnen laskuhumalan salakavalasti painavan hartioitani. Äsken nauratti, nyt itkettää. Kuinka mukavaa olla kännissä. Mietin kulunutta iltaa ja huomaan, että muisti alkaa pätkiä. Eihän dementia voi vielä alkaa, vai voiko? Anniina oli taas ihan lärvit, Riikka katosi jo alkuillasta ja Mira sai sen perinteisen hysteerisen kohtauksen. Katson kynsiäni, joiden alle on päässyt mutaa. Pikkurillin kynsi on katkennut. Onneksi ne olivat tarjouksessa Seppälässä. Muistan taas äidin ja tulee ikävä.

Olen polttaa sormeni päästäessäni tulipään liian lähelle filtteriä. Tekee mieli lisää tupakkaa vaikka tiedän ettei polttamistani kotona katsota hyvällä. Kikatan uhmakkuudelleni ja sytytän uuden. Punainen L&M. Sitä kai ne kaikki polttaa, jos eivät tykkää mentholista. Se saa suun maistumaan nikotiinin makuiselle hammastahnalle. Savu menee henkeen väärällä tavalla ja yskin. En ole koskaan oppinut tupakoimaan kunnolla. Harjoiteltu kyllä on.
Mudan kosteus alkaa tulla läpi ja tunnen persaukseni kastuvan. Hihitän taas ja koitan ajatella positiivisesti. Stringien hyviä puolia - vähän kangasta sotkettavaksi. Koitan nousta ylös, mutta jalkani eivät halua kantaa ja mätkähdän maahan uudestaan. Tupakan kanssa ei tällä kertaa ollutkaan niin hyvä onni ja se sammui välittömästi päästessään kosketuksiin Äiti Maan kanssa. Purskahdan itkuun. Tässä minä olen. Perse mudassa, tukka märkänä ja meikit levinneenä. Säälittävää. Enkä pääse edes ylös. Oksettaa ja päänsärky palasi muistuttamaan olemassa olostaan.
Aikani nikoteltuani yritän uudestaan ja tällä kertaa pysyn pystyssä. Enää ei ole pitkä matka. Kuvotuksen aalto käy lävitseni ja annan ylen. Oksennan kaiken mikä irti lähtee. Jokaisen juodun siiderin, Sinisen enkelin ja Valkovenäläisen. Jokaisen poltetun tupakan ja Lindan kanssa jaetun pizzan. Jokaisen huuliltani tänä iltana nuolemani huulipunagramman (luin Iltiksestä että päivittäin huulipunaa käyttävä nainen nielee punaansa lähes kilon vuodessa). Ihan kaiken.

Olo on tyhjä. Takki on tyhjä. Oksesin pois näemmä humalankin. Alan ymmärtää, miksi oksentelu on niin suosittua kaatokännissä. Yllättävän näppärästi astun laatoitukseni ylitse, tartun puunrunkoon estääkseni itseäni kaatumasta uudestaan ja saavutan tasapainon ja harmonian. Kotiin. En jaksaisikaan enää muuta kuin kotiin. Hyvä jos sinne. Anniina olisi halunnut jatkoille, mutta olen tyytyväinen siihen ettei minulla ollut varaa osallistua taksikuluihin. Hyvähän sen on, kun porukat maksavat vieläkin kaiken.
Kaivan mutamarinoidusta käsilaukustani avaimia. Harmonia alkaa valua pois ulottuviltani, kun avainten löytäminen käy haastavaksi. Missä vitussa ne ovat? Lopulta löydän ne pienestä sivutaskusta. Kuka valopää ne on sinne mahtanut laittaa... Pimeässä haron avaimenreikää. En halua sytyttää rappuun valoja, sillä tiedän sen olevan valomerkki päänsärylleni, joka on nukahtanut taka-alalle. Hitaasti. Hitaasti käännän avainta lukossa ja varon herättämästä muita. Lukon kääntyessä muutun hitaasti toiseksi ihmiseksi. Oven ulkopuolelle jää bilehile ja sisään hiipii äiti. Ihan hiljaa.

10 kommenttia:

  1. No huh, siis positiivisella tavalla!!! Viimeiset lauseet luettuani nousi ihokarvat melkein pystyyn, kun se yllätti niin totaalisesti ja samaan aikaan iski jano, tätä lisää!!! Olen itse leikitellyt mielessä vähän vastaavan tarinan luomisesta, mutta vain ajatuksen tasolla. Hyvä äiti vs. "pimeä puoli".

    Mutta tää tahtoo tähän lisää!!!!!

    VastaaPoista
  2. Minusta on rohkeaa ja ihailtavaa, että joku uskaltaa laittaa oman tekstin näin vapaasti ja julkisesti luettavaksi ja kommentoitavaksi. Hienoa, Hanna!

    Aihe on hyvä ja kuvaus elävä, realistinen. Jotkut kuluneet kliseet häiritsivät minua. Muuten mukavaa kielenkäyttöä, kuten mutamarinoitu laukku :-)! Loppu on novellin huipentuma. Mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Hahaa, viimeinen lause selittikin sen miten mulla oli koko ajan sellainen olo, että en saanut oikein otetta henkilön iästä. Bravo!

    VastaaPoista
  4. Kiitos palautteesta! :) Olen hämmentyneen punastuneen otettu.

    VastaaPoista
  5. Tää on hieno! Ihanaa, kun uskalsit laittaa novellisi esille. Olin jo että hei tää on ihan kuin mä 15-vuotiaana (okei, ei nyt ihan, mutta sinne päin), mutta loppu yllätti myös minut :--) Tykkäsin!

    VastaaPoista
  6. Minäkin pidin. Novellin jännite piti, loppu yllätti myönteisesti ja antoi samalla novellille jotenkin surullisenkin tunnun. En tarkoita, etteikö äiti saisi juhlia (totta kai saa ja pitää, mutta kaikki ne stringit sun muut ;-)). Hyvää kotimaista realismia, olet selvästi kirjoittaja.

    VastaaPoista
  7. Mä arvuuttelin kanssa henkilön ikää. Hienoa kuvausta baari-illan jälkeisestä taipaleesta kotiin. Samaistuin kyllä joihinkin kohtiin :D Loppu oli hieno ja yllättävä :)

    VastaaPoista
  8. Hyvä Morre! Sujuva teksti ja mielenkiintoinen aihe. Tuota dikotomiaa voisi käsitellä enemmänkin, toisaalta tässä se pilaisi lopun yllätyksen.

    VastaaPoista
  9. Hyvä Kaima! Ihana, että julkaisit juttusi!! Koska julkaiset koko novellikokoelman. ;)

    VastaaPoista
  10. Olen edelleen hämmentyneen punastuneen otettu :) Lämmin kiitos kaikille.
    Novellikokoelma tulee heti kun saan tarpeeksi novelleja kasaan ja jonkun kustantajankin vielä vakuutettua erinomaisuudestani :D

    VastaaPoista