18. huhtikuuta 2011

Päivä 18: Kirja, johon olit pettynyt

Petyn kirjoihin turhan usein. En tiedä onko minulla outo maku, odotanko suosituilta kirjoilta liikoja vai olenko liian ryppyotsainen. Etenkin juuri bestsellerien kohdalla pettymykset vihlaisevat pahasti. Onneksi sieltä löytyy silti ajoittain todellisia helmiäkin.

Viimeisin isoin pettymys taisi olla Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot, josta teinkin varsin kiihkeäsävyisen bloggauksen. Oikeastaan tämä taisi olla pahin, koska odotin tästä aidosti hyvää lukukokemusta, mutta kirja osoittautui todella surkeaksi tekeleeksi.

Petyin aikanaan myös Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -romaaniin. En silti pidä sitä kovin huonona kirjana, mutta odotin siltä liikoja. Jälkimaku siitä on edelleenkin vähän tympeä.

Meren katedraali (Ildefonso Falcones) oli myös aikanaan bestseller-pettymys. Sattuneesta syystä nyt onkin iso kynnys tarttua varsinkaan espanjalaiseen bestselleriin.

5 kommenttia:

  1. Minulla jo oli tuo Ajattoman kaupungin varjot kirjastosta lainassa, suurin odotuksin, mutta jostain syystä sitten päädyinkin lukemaan siitä kirjoitettuja arvosteluja ja en sitten aloittanutkaan koko kirjaa ;) Vaikka yleensä kyllä annan silti tilaisuuden, että edes aloitan, mutta tuon kohdalla en sitten kiinnostunutkaan tarpeeksi.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en kovin lämmennyt Kaikki mitä rakastin -kirjalle. Siis on se minusta aivan hyvä, mutta ei niiin hyvä.

    VastaaPoista
  3. Kaikki mitä rakastin oli minulle huikea kokemus! Muistaakseni en kauheasti osannut odottaa mitään, ja kirjan maailma ainakin alkupuolella vei mennessään totaalisesti. Amerikkalainen elegia ei sitten enää lumonnutkaan niin perusteellisesti.

    VastaaPoista
  4. Susa, säästyit paljolta. Sano minun sanoneen :D

    Laura, minusta se ei ihan ollut hyvä, mutta ei huonokaan. Tosin se oli aivan huippulaatuinen teos verrattuna vaikkapa juuri Ajattoman kaupungin varjot -kirjaan :D

    Kirsi, se onkin ärsyttävää, että odotukset vaikuttavat niin paljon. En tiedä mitä olisin ajatellut, jos en olisi kuullut niin huikaisevia arvioita Hustvedtin romaanista.

    VastaaPoista
  5. Minullakin oli tässä Ajattoman kaupungin varjot, ja nyt tajusin, että täältä varmaan olin lukenut tuon pettyneen arviosi, kun muistelin jonkun muunkin inhonneen kirjaa.

    Minulle myös Carlos Ruiz Zafonin kirjat ovat olleet pettymyksiä ja Meren katedraalin kanssa en päässyt puusta pitkään (minulla on se tosin espanjaksi, ja siinä kirjassa on vähän hankalaa sanastoa). Harmi, että espanjaisesta kirjallisuudesta käännetään lähinnä näitä hittikirjoja.

    VastaaPoista