11. huhtikuuta 2011

Päivä 09: Kirja, jota vastoin ennakko-odotuksia päädyit rakastamaan

Tämä on haastava. Periaatteessa vaihtoehtoja on moniakin. Toisissa on ollut isommat ennakoluulot, toisissa ei taas ollut mitään odotuksia.

Tunnustan, että minulla on turhankin usein kaikenlaisia ennakko-odotuksia kirjojen suhteen. Niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Toisinaan taas syntyy väärä mielikuva jostakin ja sitten olen ihan järkyttynyt. Välillä se on suorastaan hilpeää. En esimerkiksi lainkaan tiedä, miksi olen liittänyt Margaret Atwoodin Danielle Steele, Nora Roberts ym. tyyliseksi kirjailijaksi. Vasta blogistania antoi asiaan selvyyden - Atwood ei ole siellä päinkään! Ja niinpä aion kyllä jossakin vaiheessa tutustua hänen tuotantoonsa.

Nostan tähän nyt esiin kuitenkin Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, joka on suhteellisen tuore lukukokemus minulle. Vielä näin jälkikäteenkin hirvittää, mitä olisinkaan menettänyt ikuisiksi ajoiksi, jos olisin jäänyt rypemään ennakkoluuloissani.

Kuitenkin ennakkoluulot ovat tietyllä tapaa välttämättömiä. Jollakin perusteellahan me luettavat kirjamme valitsemme. Ihmisikä kun ei millään riitä kaiken olemassa olevan lukemiseen. Ennakko-odotukset ovat yksi peruste valita - ja olla valitsematta - jokin kirja. Mutta toisinaan on hauskaakin valita sellainen, jota kammoaa jo etukäteen. Sitä saattaa yllättyä positiivisesti. Se riski kannattaa ottaa silloin tällöin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti