29. maaliskuuta 2011

Yhden tytön kirjoituksia...

Viime aikoina olen eksynyt aivan ihaniin kirjoitusblogeihin. Rajalinna, Iloksi muuttuu, Kirjoitusripulia, ja Luen ja kirjoitan - siis olen ovat lumoavia ja inspiroivia blogeja.

Jotkut teistä saattavat tietää tai muistaa, että olen kynäillyt jonkun verran itsekin. Koskaan en ole mitään kustantamoon lähettänyt, sillä mikään ei ole ollut niin valmista.
Parina viime vuotena kirjoittaminen on ollut vähän aktiivisempaa ja tulevana kesänä sen on tarkoitus olla myös "kesätyötäni".

Pistin tuohon viereen äänestyksen pystyyn. Äänestys loppuu 6. huhtikuuta klo 23:59.
Pitäiskö minunkin perustaa kirjoittamisblogi? Vai ymppäänkö kirjoittamisjuttuja tähän? Te, hyvät lukijat, saatte päättää siitä, koska kyse on teidänkin mukavuudestanne. Onko selkeämpää seurata toista aihetta kokonaan toisessa blogissa? Näin ollen ne, joita kirjoittamisjutut eivät kiinnosta, saavat olla täällä rauhassa. Vai onko kätevämpää seurata vain yhtä blogia?

9 kommenttia:

  1. Minusta olisi mukava lukea näitä samasta blogista. :)

    VastaaPoista
  2. Olen Hannan kanssa samaa mieltä. Aiheet menevät mukavasti välillä päällekkäinkin, joten siksikin yksi blogi on minun mielestäni paikallaan.

    On aivan ihanaa, että olet saanut kirjoittamisellesi lisäpotkua meidän muiden blogeistamme! Upeaa päästä jakamaan kirjoituskokemuksia sinunkin kanssasi! :-)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen samoilla linjoilla Hannan ja Paulan kanssa. Itsekin mietin, tosin eri sisällön vuoksi, että olisiko hyvä jakaa blogi kahtia, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että kaiken löytää helpoiten samasta blogista. En kovin usein jaksa seurata saman kirjoittajan montaa eri blogia, ehkä vain silloin, jos aiheet ovat todella erilaiset (esim. kirja- ja ruokablogi, jolloin haenkin erilaisia juttuja).

    Ja kiva olisi lukea sinun omia hengentuotteitasi. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista :)
    Ajattelin että bloggaaminen (oli se sitten omanaan tai tässä) toisi vähän lisää ryhtiä hommaan. Ikään kuin olisi tulosvastuussa jollekin.
    Ja ehkäpä julkaisenkin täällä jotakin :)

    VastaaPoista
  5. Juu, tähän samaan blogiin vaan. Täällä jo odotellaan ensimmäisiä tekstejä...

    VastaaPoista
  6. Olen itsekin miettinyt kirjoittamisblogin luomista, mutta viime aikoina ei ole kirjoittaminen sujunut, vaikka ideoita on kyllä tullut. Eräskin tarinan runko on ollut mielessäni jo parisen vuotta ja sitä olen välillä kirjoitellutkin, mutta en ole ollut täysin tyytyväinen. Viime syksynä sain erään reilun 170 liuskaa pitkän tarinan valmiiksi ja ihan mielenkiinnosta lähetin sen parille kustantajalle. En lopulta ollut siihen kovin tyytyväinen itsekään ja molemmilta kustantajilta tulikin (odottamani) kielteiset vastaukset.

    Minusta ehkä kirjoittamiselle olisi kivempi perustaa ihan oma bloginsa, sillä onhan se vähän eri maailma kuitenkin. Mä varmaan tekisin niin, sit kun uskaltaudun alkaa kirjoittamaan omasta kirjoitusprosessistani :D Mutta tuskinpa sekään häiritsisi, vaikka molemmista kirjoittaisit täällä :)

    VastaaPoista
  7. Minäkin äänestin yhden ja ainoan blogin puolesta :) Itselläni se toinen blogi on niiiin eriaiheinen, etten halunnut ympätä sinne kirjoittamisjuttuja. Mutta sinun blogissasi kirjoittamisesta kirjoittaminen (heh)olisi täysin luonnollinen jatko/lisä entiseen.

    VastaaPoista
  8. Itse ehkä suosisin kahta erillistä blogia enemmän selkeyden vuoksi (tai itse varmaan päätyisin tekemään niin), mutta toki jos samaankin blogiin päädyt, niin luettua tulee silti :-) Tosi kiva kuulla että olet suunnitellut kirjoittaa myös kirjoittamisesta :-)

    VastaaPoista
  9. Kiitos tämän postauksen perustin sitten viime yönä unettomuuksissani kirjoitusblogin ;)

    VastaaPoista