18. maaliskuuta 2011

Iida Rauma: Katoamisten kirja (2011)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 377
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale


Isä on poissa ja äitikin kiinnostuneempi sisällissodan murhista kuin lapsestaan. Tyttären uusi elämä uudessa kaupungissa ei ota alkaakseen eikä menneisyys loppuakseen. Hän pesee mummoja ja fantasioi kosovolaisesta hoitajatoveristaan. Maalaaminen ei suju, ja parisuhde juuttuu kuin hissi kerrosten väliin. Päässä pyörii, paleltaa ja panettaa.
Iida Rauma ottaa esikoisromaanissaan kantaa koulujen, työpaikkojen ja laitosten ovien takana tapahtuvaan arkiseen väkivaltaan. Sitä ei huomata ennen kuin on liian myöhäistä.
Katoamisten kirja on ennakkoluuloton ja vahvatunnelmainen romaani runkkaamisesta, heikosta todellisuudentajusta, syksyisestä Turusta, vastuun välttelemisestä ja välittämisestä. Vivahteikas kieli ja tiheä atmosfääri vievät matkalle tuntemattomiin paikkoihin, kartan valkoiselle alueelle.

Oma arvio:
Minua kiinnosti tämä kirja valtavasti jo Gummeruksen kevätkatalogia selatessani. Olen ollut vähän huono tarttumaan esikoiskirjailijoiden teoksiin, mutta jokin veti puoleensa. Ehkä se, että olen itsekin ollut laitoksissa töissä. Noin muuten tässä ei ollutkaan minulle muuta samaistumisen kohdetta, mutta se ei estänyt minua lähes ahmimasta tätä.

Heti kärkeen on sanottava se, että Iida Rauma on nimi, joka kannattaa painaa mieleen - ehdottoman positiivisessa mielessä. Katoamisten kirja ei tuntunut esikoisromaanilta. Se on vahva ja hyvin eheä kokonaisuus. Tarina etenee hiukan elokuvakohtausmaisesti, mikä ei suinkaan ole huono asia. Rauma taitaa sen tyyliin, joten mikäs siinä.

Kaikki henkilöt rakentuvat vahvalle pohjalle eikä ainuttakaan ylimääräistä "täytehahmoa" ole. Minä-kertoja, Sofia, Susanna, Helvi, Tyyne, Zorka... Hyvin naisvoittoista, mutta voimakkaimmin läsnä (minä-kertojan lisäksi) on poissaoleva isä. Päähenkilön muistot kasaavat lukijalle isästä selvän hahmon hyvin taitavasti.

Katoamisen kantava teema näkyy myös moniulotteisesti. On konkreettista katoamista, mutta myös henkistä katoamista. Joku kadottaa itsensä, joku toiset ihmiset, joku parisuhteen, joku taidon maalata tai soittaa... Katoamista on niin monenlaista, silti lukija ei kadota punaista lankaa. Rauma pitää kädestä, mutta keveästi.

Takakansi on oikeassa. Kieli on tosiaan vivahteikasta. Ei kikkailevaa, ei lyyristä, ei sanaleikkisää. Kaunista, korutonta.
Mietin, että ne jotka sanovat, ettei vaikeita ajatuksia saa torjua ja että puhuminen helpottaa, eivät tiedä psyykkisestä kivusta yhtään mitään. Eivät pimeästä, joka tulee, kun hetkeksikin, vain vahingossa tai väsymystään, antaa periksi, lakkaa taistelemasta vastaan ja päästää ajatukset vyörymään yli. Pimeästä, joka nielaisee eikä anna tilaa hengittää, elää, olla olemassa. Pimeästä, johon voi hukkua, viiltävään, syvään.

Väkivallalla Rauma ei mässäile. Eikä se olisi tähän sopinutkaan. Koruton kerronta säväyttää paremmin. Vanhainkodin osuus väkivallasta jää hiukan pienemmäksi, mutta siinäkin on aistittavissa moniuloitteisuuden. Jokainen tunnistaa lyönnin väkivallaksi, mutta entä lääkkeiden tai ruoan pakkosyöttö? Sänkyyn sitominen? Pyhittääkö hyvä tarkoitus keinot? Rauma ei ryhdy moralistiksi, vaan näyttää ja jättää sitten jokaisen pohdiskelemaan asiaa.

Lesboseksuaalisuus selittää osaltaan naisvoittoisuutta. Kenellekään ei ole yllätys (ainakaan pitäisi olla) se, että parisuhteessa on samanlaisia ongelmia huolimatta parisuhteen osapuolten sukupuolista. Lesboudellakaan ei mässäillä eikä sitä juuri vaivauduta pohtimaankaan minään luonnonoikkuna. Hyvä niin.

Katoamisten kirja on hieno. En tahdo oikein löytää siitä mitään vikaa. Tämä on kirja, joka kestää myös toisen, kolmannenkin lukukerran. Toivon, että Iida Rauma jatkaa kirjoittamisen parissa.

9 kommenttia:

  1. Minäkin innostuin tästä kirjasta kun luin siitä esittelyn Gummeruksen katalogista ja nyt kirja odottaakin jo yöpöydällä lukemistaan!

    Luin ihan vaan varoen sieltä täältä sinun arviosi ja odotuksen tunne kirjan lukemista kohtaan kyllä vaan kasvoi ;)

    VastaaPoista
  2. Olen parhaillaan lukemassa tätä ja vaikuttunut olen minäkin. Palaan ensi viikolla aiheeseen. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin luen tätä parhaillaan ja olen todella vaikuttunut!:)

    VastaaPoista
  4. Odotan innolla teidän muiden näkemyksiä tästä! :)

    VastaaPoista
  5. Minullakin on tämä, joskaan ei välittömällä lukulistalla. Vähän makustelin ekaa lukua. Mutta jos näin hyviä arvioita alkaa sadella, niin en varmaan malta odotella lukemista kauan. :)

    VastaaPoista
  6. Mullakin on tämä kesken enkä millään malttaisi lopettaa lukemista.

    VastaaPoista
  7. Karoliina ja Susa P.; teidänkin arvioita odottelen. Tämä oli tosiaan siitäkin jännä, ettei lukemista tahtonut malttaa lopettaa vaikka tämä ei ollutkaan mikään jännityskertomus. Tuli elettyä niin vahvasti henkilöiden mukana, että oli pakko saada tietää kuinka tässä käy...
    Aika nopealukuinen myös siksikin.

    VastaaPoista
  8. Hei! Turun ylioppilaslehden henkilöjuttu Iida Raumasta: http://www.tylkkari.fi/turun-ylioppilaslehti/suosiolla-kummallinen

    VastaaPoista