27. helmikuuta 2011

The Gorgeous Blogger -tunnustus

Kiitos Ammalle, jolta tämän tunnustuksen sain!
Tällaiset vastausta vaativat tunnustukset ovat minusta kivoja. Etenkin tämä, jossa saa miettiä oman bloginsa historiaa ja kehitysvaiheita, kehittämistä ylipäätään. Blogihan ei tavallaan koskaan ole valmis, vaan muokkautuu aina suuntaan tai toiseen niin kauan kun se pysyy pystyssä.

Mutta sitten niihin kysymyksiin!
1. Milloin aloitit blogisi?
Ihan alkuperäinen Vuodatuksessa ollut blogini lähti käyntiin syksyllä 2008. Sen jälkeen se muutti Wordpressiin ja nyt tammikuussa 2011 Bloggeriin.

2. Mistä kirjoitat blogissasi? Mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoista pääasiassa. Teen kirja-arvioita ihan jokaisesta kirjasta, jonka olen lukenut kokonaan. Oli ne sitten kaunokirjallisuutta tai tietokirjallisuutta. Satunnaisesti sitten höpötän muutakin, mutta sekin on liitoksissa jollakin tapaa kirjallisuuteen.


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
Ei aavistustakaan... Ehkä paikoin hyvinkin suorasukaiset ja kovasanaisetkin arviot.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Tarve pistää muistiin ajatuksiani kirjoista, joita luen opiskelun tiimoilta. Joskus jollakin kurssilla on yli 10 kirjaa luettavana ja niistä sitten kysellään jotain tenteissä. En millään välttämättä muista ulkoa, että mitä siinä nyt olikaan, joten päätin perustaa lukupäiväkirjatyyppisen blogin. Homma kuitenkin laajeni sitten kaikkien kirjojen lukukokemusten kirjaamiseen.
Lukukokemuksen jakaminen on myös mahtavaa!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Olen joskus miettinyt blogin laajentamista, mutta en oikein tiedä mihin.
Musiikki voisi olla yksi, mutta koen ettei minulla välttämättä ole jostakin albumista niin paljon sanottavaa perustellusti. Osaan sanoa onko joku hyvä tai huono, mutta musiikissa en välttämättä osaa poimia esiin niitä erilaisia nyansseja.
Kirjoittaminen voisi olla toinen. En tituleeraa itseäni kirjailijaksi, mutta se on jotain sellaista mitä haluaisin jonakin päivänä olla. En kyllä tiedä mitä kirjoittamisesta kirjoittaisin. "Tänään sain paperille ainoastaan silkkaa p***kaa. Ei hyvä."?
Joskus toivoisin, että minulla olisi kärsivällisyyttä ja taitoa hioa arvioistani hiukan ammattimaisempia ja asiallisempia. Tuntuu, etten aina saa tarpeeksi hyvin ja hienosti perusteltua näkökulmiani. Jään joko vain hehkuttamaan tai haukkumaan. Ehkä se johtuu siitä, että olen niin kiihdyksissäni kun kirjoitan? Niin hyvässä kuin pahassa.

Minä pistän tunnustuksen edelleen kaikille niille seuraamilleni bloggareille, jotka haluaisivat vastata samoihin kysymyksiin. Minä ainakin haluaisin lukea vastauksenne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti