28. helmikuuta 2011

Anja Snellman: Parvekejumalat (2010)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 315
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: lahja


Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista, jotka kantasuomalaisille teinitytöille ovat itsestään selviä. Mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu leffat, bileet, huulipuna ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Eivätkä pojat, etenkään eräs Luka, jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla.
Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet, jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman.
Kun Aniksen ja Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti.

Oma arvio:
Sain tämän mieheltäni syntymäpäiväksi lauantaina, aloitin ja lopetin tämän sunnuntaina. Parvekejumalat oli pakko lukea loppuun lähes yhdeltä istumalta, vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti jännitystarina.

Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni Snellmanin kieleen ja oikeastaan koko lukemisen ajan ihastelin ja maistelin sitä. En muista Lemmikkikaupan tytöissä huomanneeni samaa, mutta Snellmanin esikoisessa (Sonja O. kävi täällä) oli kyllä hienoa kieltä myös, vaikkakin toisella tavalla.
Parvekejumalissa kieli on hyvin kaunista ja sanoilla leikittely on moniulotteista, mutta ei tee sellaista hakemalla haetun nokkelaa vaikutelmaa. Selvimmin sanoilla leikittely käy ilmi monimerkityksellisistä sanapareista; Zahra - tahra (Alla-Zahra kokee olevansa tahra), Halajan-ryhmä - "halajan kotiin" (Alla-Zahran halu palata so. kääntyä muslimiksi), halla (somalin kielen sana, joka tarkoittaa syntiä) - halla (pakkanen).
Myös henkilöiden nimissä tuntuu olevan merkityksellisyyksiä. Parvekejumalissa Snellman on nimennyt lähes kaikki somalitytöt maustenimillä; Anis ja hänen sisaruksensa Fenkoli ja Manteli, ystävänsä Vanilja ja naapurintyttö Kaneli. Mausteista rikkautta suomalaiseen kulttuuriin?
Nimeämisisissä vain yksi asia jäi häiritsemään enkä löytänyt sille kunnollista motiivia. Tarina sijoittuu selvästi Helsingin Vuosaareen. Kauppakeskus Kolumbus ja tornitalo Cirrus vahvistavat tämän. Mutta silti Parvekejumalissa puhutaan sinnikkäästi Virtasaaresta. Miksi? Halutaanko tällä hälventää kytköstä Itä-Helsinkiin?

Anis ja Alla-Zahra rakentuvat hienosti, mutta se nyt ei ollutkaan mikään yllätys Anja Snellmanilta. Anikselle tunnutaan antavan enemmän tilaa Alla-Zahran jäädessä varjoon... vaiko sulkeutuvan niqabiin? Ehkä ratkaisu oli tarkoituksellinen. Alla-Zahran kuva haalenee ja etääntyy loppua kohden yhä enemmän mitä tiukemmaksi hän ryhtyy kääntymisessään. Alla-Zahra oli paikoin suorastaan ärsyttävä, mutta hyvin uskottava. Kai kuka tahansa johonkin asiaan pahasti höyrähtänyt ärsyttää kanssaihmisiään?
Aniksen kuva taas syvenee ja tulee avoimemmaksi. Anis tulee rohkeammaksi - ja maksaa siitä kovan hinnan. Anis ei yllättäen ole sinänsä kovin ristiriitainen hahmo. Hän ei arvo somali- ja suomalaiskulttuurien välillä. Hän ihannoi kaikkea minkä mieltää suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaksi aina pukeutumisesta sisustamiseen ja ihmissuhteista ruokiin.
Aniksen ja Alla-Zahran näkökannat ovat kuvattu hienosti. Molemmat syyllistyvät samanlaiseen "omiensa" kärjistämiseen ja "toisten" ihannoimiseen. He käyvät jatkuvaa vuoropuhelua, vaikka heidän aito kohtaamisensa jääkin pintapuoliseksi.

Parvekejumalat kertoo vaikeasta aiheesta hyvin taitavasti. Jotkin, aivan hienoiset yksityiskohdat jäivät häiritsemään (kuten Vuosaari/Virtasaari), mutta eivät onnistuneet lähimainkaan pilaamaan lukukokemusta. Tämä kirja jää pitkäksi aikaa mieleen ja vaatinee uudemman, hiukan hitaamman, lukukerran. Parvekejumalat on tärkeä puheenvuoro.
Tästä on kirjoitettu paljon eri kirjablogeissa, mutta etenkin Sallan ja Kirjapedon arvioihin kannattaa tutustua myös.

9 kommenttia:

  1. Mielestäni tämä oli vuoden 2010 yksi tärkeimmistä kirjoista (ja parhaista). Miksi siitä on puhuttu niin vähän? Vai enkö vain ole nähnyt/kuullut? Kirja on taitavasti kirjoitettu ja erityisesti nuo naisten vastakkaiset pyrkimykset tekevät siihen hienon jännitteen. Anis-tytön tarina on järkyttävä, ja tunnetta vain vahvistavat viikonlopun Hesarin kirjoitukset vihaväkivallasta Suomessa ja välinpitämättömyys, jolla viranomaiset asiaan suhtautuvat. Uskonnon ja kulttuurin varjolla ei kerta kaikkiaan saa eikä pidä voida tehdä mitä tahansa! Huh, huomaat varmasti, että aihe kiihdyttää? Hieno kirja, kiva että kirjoitit siitä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos arviostasi, sitä oli kiva lukea:) Minulla on tämä kirja omassa hyllyssä mutta en ole vielä ehtinyt sitä lukea.

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä kirjassa kirjoitettiin vahvasti stereotypioiden kautta ja ainoa, joka kykeni ajattelemaan järkevästi ja pitämään dialogia yllä, oli Alla-Zahran äiti, joka näki myös Aniksen ennen kaikkea ihmisenä.

    Minusta on myös jännää, että sain sellaisen käsityksen, että Snellman olisi jotenkin ollut enemmänkin tekemisissä somalilaisten kanssa, kun sitä ei kirjasta yhtään huomaa. Minusta siinä liikutaan niin stereotypisesti kaikkien eri ryhmien parissa, että en tunnista omia kokemuksia esim. somalilaisten parista ollenkaan.

    Mutta, ehkä jostain on pakko lähteä liikkeelle ja purkamaan maahanmuuttajien elämää. Pointsit rohkeudesta Snellmanille.

    VastaaPoista
  4. Kirsi, aihe tosiaan herättää tuntemuksia muutenkin ja minustakin tämä oli ehkä liian vähän esillä muussa kuin markkinointimielessä. Oikeastaan tästä ei ole kauheasti ollut kai keskusteluakaan?

    Sanna, toivottavasti en juonipaljastellut liikaa. Varustaudu ajatuksiaherättävään lukukokemukseen ja siihen, että pohtiessasi kirjaa, haahuilet päin seiniä ym.

    Mari A., musta stereotypioiden käyttö oli aika perusteltua (kuten Hotakaisen Ihmisen osassa). Anis ja Alla-Zahra näkivät omat leirinsä (muslimit ja länsimaalaiset) stereotypisten kärjistysten kautta - kuten usein näissä asioissa nimenomaan ajatellaan.

    VastaaPoista
  5. Hanna, luulen että siitä tosiaan on lähdettävä liikkeelle, kun suomalaisessa kirjallisuudessa ei olla käsiteltu vielä maahanmuuttajia. Jos vertaa esim. Zadie Smithin kirjoihin, niin niissä nämä stereotypiset käsitykset ovat olemassa, mutta niille jo nauretaan.

    VastaaPoista
  6. Just ehdin eilen kommentoida Nulla dies sine legendo -blogiin, että viikonlopun Hesari-artikkelit toivat tämän kirjan mieleen. Ja että kuinka vielä kesällä puhuttiin, että kirja on epäuskottava. Nythän lehdessä kirjoitettiin maahanmuuttajatytöistä, jotka joutuvat pelkäämään kunniaväkivaltaa.

    Ja toki on niin, että ei asia koske kaikkia maahanmuuttajatyttöjä, mutta näköjään on niitä, joita tämä koskee.

    VastaaPoista
  7. Mari A., varmasti on vaikutusta sillä ettei meillä ole tosiaan juurikaan tämäntaustaista kirjallisuutta. Mutta mielestäni tosiaan kirjan pointti olisi mennyt ihan ohi, jos olisi kovinkin erikoisia maahanmuuttajia käsitelty. En oikein onnistu hahmottamaan sitä, mitä haet stereotypialla tässä suhteessa? Kunniaväkivallan liittäminen mamuihin (muslimeihin nimenomaan)? Isän poikalasten suosiminen? Eikö nämä ole aika tavallisia piirteitä? Ovatko ne silloin stereotypisia?
    Olihan kirjassa vapaamminkin eläviä somalityttöjä, vaikka he eivät keskeisessä asemassa olleetkaan.

    Ja kuten Salla totesi, niin eihän esim. kunniaväkivalta kaikkia mamutyttöjä koske. Ei edes kaikkia muslimimamuja. Mutta aika montaa varmasti kuitenkin. Eikä tätä esitetty minusta mitenkään sellaisena "tämä on tyyppiesimerkki somaliperheestä" -kirjana.

    VastaaPoista
  8. Anteeksi epäselvyyteni. Tarkoitan sitä, että kun maahanmuuttajista kirjoitetaan, otetaan aiheeksi kunniaväkivalta ja sen käsittely. Ajattelemme jo valmiiksi, että maahanmuuttajien elämässä on paljon negatiivisia asioita, koska kuulemme vain niistä negatiivisista asioista. Samoin Snellmanin kirjassa alleviivataan samaa asiaa. Mutta kuten kirjoitit, kirjan pointtihan oli juuri se, miten naisia eri kulttuureissa alistetaan, ja ilman stereotypistä aiheen käsittelyä pointti olisi ehkä hukkunut. Tai sitten ei, eli en pidä hirveän paljon kirjoista, joissa lukijan käsityskykyä aliarvioidaan. Minusta tässä aliarvioitiin.
    Islamilaisessa kulttuurisssa kunniaväkivalta, naisten ja miesten epätasa-arvo tekevät sen saman, minkä länsimaisessa kulttuurissa tekevät esim. naisen vartaloon kohdistuva paine (mainokset; laihduttamisvaatimukset jne.), joilta Alla-Zahra taas suojautuu. Molempien suhteen Snellmanin kirjassa on kovin yksinkertainen näkemys, joka on kovin stereotypinen puolin ja toisin. On niin monta kirjaa ja tutkimusta ja kokemusta esim. anoreksiasta, ja siitä mihin ulkonäköpaineet voivat kovimmillaan johtaa. Snellman käsittelee islamilaisen kulttuurin puolta, naisten alistamista siellä ja tekee sen yhtä stereotypisesti kuin myös sen, että Alla-Zahra ei voi elää miesten katseiden alla. Minusta se on vain niin yksinkertainen ja stereotypinen näkemys. Ehkä sellainen on tarpeen, jotta voimme nähdä nämä asiat.
    On hyvä asia, että tällaiset asiat pääsevät päivänvaloon: ehkä joku säästyy kohtalolta, mutta jotenkin minusta se on vain liian yksinkertainen tapa esittää asia. Se tuo päivänvaloon asian, mutta mitä sitten? Kiinnostavampaa minusta olisi lukea myös jotenkin positiivisesti elämästä: kunniaväkivalta on yhtä kamala asia kuin se, miten 'meidän nuoret' joutuvat sairaalaan anoreksian takia. Jäin odottamaan jotain muuta kuin asian esittelyä. Ratkaisua? Selviytymistä elämässä eteenpäin? Ehkäpä juuri sitä kahden erilaisen kohtaamista?

    En tiedä, mitä ovat erikoiset maahanmuuttajat ja mikä tavallinen maahanmuuttaja?

    En tarkoita sitä, että maahanmuuttajien ongelmista ei pitäisi kirjoittaa ja keskustella. Totta kai pitäisi. Ei asioita saa haudata auringonpaisteen alle, mutta ongelmien esilletuonti - ketä se auttaa, jos niihin ei ole näkyvissä mitään ratkaisua?

    No, ehkä Snellman kirjoittaakin siitä, miten nämä naisten ratkaisut menevät ristiin, kun he yrittävät mennä ymmärtämättä toiseen kulttuuriin, mikä taas on aika stereotypinen tapa mennä vikaan....(siis niillä hahmoilla).

    En tiedä, välillä ahdistaa tämä maahanmuuttaja-keskustelu aivan täysin, kun siinä otetaan esiin vain kunniaväkivalta ja naisten alistaminen. Ja muitakin, oikeita asioita olisi niin paljon. Vähän sama kuin jos suomalaisesta yhteiskunnasta aina otettaisiin esiin se, miten alkoholi johtaa huonoihin asioihin, siihenkin kyllästyisi.

    Ei varmaan selventänyt yhtään ajatusta, koska tämä on iso möykky omassa elämässäni, ihan työn puolesta. On vaikea kirjoittaa abstraktisti konkreettisia asioita.

    VastaaPoista
  9. Mari A., kiitos pitkästä ja valaisevasta kommentista! Nyt minun on helpompi nähdä ajatuksesi tästä :)

    Minusta Parvekejumalissa alleviivataan molempien kulttuurien (muslimi/länsimaat) huonoja puolia. Samaa länsimaisesta kulttuurista teki myös Lemmikkikaupan tytöt, jossa puhuttiin jo nuoriin tyttöihin kohdistuvista (seksuaalisista) paineista. Samasta aiheesta oli ehkäpä jo Sonja O. kävi täällä.
    Minusta siis se ei ollut stereotypiaa vaan jatkumoa Snellmanin tyylille; tapa nostaa lähinnä negatiivisia asioita esiin.
    Minusta Snellmanin tyyliin ei kuulu ratkaisujen esittäminen. Enkä sinänsä näe sitä ylipäätään kirjallisuuden tehtävänä. Tämä on tavallaan realismin perillinen. 1800-luvullakin realismin tehtävä oli näyttää ja siitä sitten seurasi (tai ei seurannut) ratkaisut ihan elävässä elämässä.

    Erikoisella maahanmuuttajalla tarkoitin jotakuta, joka voimakkaasti poikkeaisi omasta kulttuuristaan. Vaikkapa pekonia rakastava muslimi, homoseksuaalinen muslimi, hevari/gootti maahanmuuttaja tms.
    Meillä "toisilla" ei ehkä ole ulkoapäin kapasiteettia kirjoittaa sellaisesta asiasta.

    VastaaPoista