5. syyskuuta 2010

Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset (1800-luku / 2006)

Suomennos: Jaana Kapari-Jatta
Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 1020
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos


Edgar Allan Poe (1809-1849) oli kauhu-, rikos-, fantasia- ja tieteiskirjallisuuden edelläkävijä ja novellin mestari. Poen suvereeni taiturimaisuus, rajaton mielikuvitus, analyyttinen kertojan ääni sekä tekstissä elävä huumori ovat innoittaneet monia kirjailijoita Charles Baudelairesta Conan Doyleen.
Tähän kokoelmaan on koottu kaikki Poen kertomukset. Jaana Kaparin ajana tasalla oleva ja monisärmäinen käännös tuo esiin Poen kielellisen taituruuden ja kyvyn luoda hyytävää tunnelmaa.

Oma arvio:

Vihdoin sain tämän massiivisen luku-urakan päätökseen. Aloitin tämän tiiliskiven lukemisen joskus keväällä ja nyt sitten sain viimeisenkin novellin luettua. Nämä olivat yllättävän raskasta luettavaa ja siksi luku-urakka kesti niin kauan. Napsin novelleja hiljalleen aina silloin tällöin fiiliksen mukaan. Novelleja on yhteensä 66.

Viimeisen luettuani fiilis oli hiukan sekava. Olen aiemmin lukenut Poen juttuja vain satunnaisesti ja mielikuva hänestä on ollut ennen kaikkea kauhukirjallisuuden isänä. Muistan aikanaan lukiossa analysoineeni novellin Soikea muotokuva, joka löytyy tästäkin kokoelmasta. Pidin siitä jo silloin lukiossa ja pidin siitä nytkin. Tämän tyyppisissä novelleissa Poe on mielestäni parhaimmillaan, vaikka makuasiahan se toki on.

Yllätyin kuitenkin siitä kuinka paljon Poella oli tieteistyyppisiä novelleja. Niitä sellaisia, missä rakennetaan joku vekotin (joka tietysti pitää selittää lukijalle juurta jaksain) ja sitten sillä tehdään jotakin. Hyvin moni liittyi lentämiseen. Itseäni nämä tämäntyyppiset jutut eivät jaksa kiinnostaa, mutta sinnikkäästi luin nekin.

Osa novelleista oli sellaisia, mistä en saanut kerta kaikkiaan mitään oteta. Mikä oli tarinan idea, mistä siinä puhuttiin tai mitä tapahtui. Esim. kokoelman päättävä novelli Landorin mökki meni ohitse ja kovaa. Ajattelin sen olevan jonkinlainen raamatullinen paratiisikertomus, mutta novellin äkkinäinen loppu jätti senkin ajatuksen tyhjän päälle. Muutamassa novellissa puhuttiin myös mesmerismistä ja ylipäätään mielenvikaisuus, psykologia ym. olivat keskeisiä monissa Poen novelleissa.

Rikosnovelleja löytyi tästä muutama ja ne olivatkin todella loistavia!Esim. Rue Morguen murhat oli äärimmäisen hilpeä juttu. Poe osasi hienosti kuljettaa monimutkaistakin päättelyketjua ja tehdä lopulta uskomattomasta ihan uskottavan.

Kaikenkaikkiaan olen iloinen, että luin koko kokoelman. Raskaudestaan huolimatta se oli ihan palkitsevaa ja edelleen on helppoa ymmärtää, miksi Poe on niin arvostettu kun on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti