30. heinäkuuta 2010

Nikolai Gogol: Muotokuva (1835)

Portret
Suomennos: Eila Salminen
Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 74
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos

Takakansitekstiä ei ole tässäkään, sillä tämä on toinen tarina Kariston Kolme venäläistä klassikkoa -kokoelmasta.

Muotokuva -novelli pääsi yllättämään. En todella osannut odottaa kauhukirjallisia elementtejä ja jos ei kirjailijan nimi olisi ollut tiedossa, olisin veikannut tätä Edgar Allan Poen novelliksi. Sen verran samaa tyyliä herroilla tosiaan tuntuu olevan. Jos joku tietää, että olivatko he jollakin tapaa yhteydessä toisiinsa, niin olisi kiinnostavaa tietää!
Tarina kertoo nuoresta taitelijasta, Tšartkovista, joka päätyi ostamaan halvalla katseenvangitsevan muotokuvan.

Kuva esitti vanhusta, jolla oli pronssinväriset riutuneet kasvot ja korkeat poskipäät; kasvonpiirteet oli vangittu hetkellä, jolloin ne olivat vääntyneet kouristuksenomaiseen virneeseen; voima, jota ne heijastivat, ei näyttänyt pohjoisen ihmiselle tyypilliseltä. Hehkuva etelä oli lyönyt niihin leimansa. Väljä aasiailainen asu verhosi laskoksin miestä. Vaikka muotokuva oli vaurioitunut ja pölyttynyt, taiteilija saattoi, pyyhkäistyään ukon kasvoilta tomut pois, nähdä siinä suuren mestarin työn jälkiä. Muotokuva oli viimeistelemätön, mutta siveltimenvetojen taituruus oli hätkähdyttävä. Silmät olivat kaikkein epätavallisimmat, taitelija tuntui keskittäneen niihin siveltimiensä koko voiman ja uutteran huolellisuutensa. Ne yksinkertaisesti katselivat, tuijottivat ulos taulusta, kuin särkien sen harmonian erikoislaatuisella elävyydellään.

Tarina ei etene yllätyksellisesti. Tšartkov päätyy mystisesti rappiolle muotokuvan välillisellä vaikutuksella ja loppu on hänen osaltaan onneton. Uutta on sen sijaan se, että mystisen muotokuvan taustat selviävät tarinassa. Muotokuva -novellissa on tavallaan siis kaksi tarinaa. Sekä Tšartkovin että muotokuvan tekijän.

Pidin Gogolin tyylistä valtavasti ja janoakin tätä ehdottomasti lisää. Tarina etenee jouhevasti eikä tätä malttanut millään laskea käsistään. Yliluonnollisuuteen vivahtavat elementit olivat mahtava mauste juttuun, joka avasi myös monitulkinnallisuuden mahdollisuuden; oliko ilmassa oikeasti yliluonnollisuutta vai oliko tietyt tapahtumat vain ihmismielen kuvitelmaa. En tiedä, onko hänen muissa teoksissaan samanlaista "poemaisuutta", mutta lukemallahan sekin selviää. Suosituksia otetaan vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti