15. lokakuuta 2009

Ildefonso Falcones: Meren katedraali (2006)

La catedral del mar
Suomennos: Satu Ekman
Käännösvuosi: 2008
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 647
Pisteet: 2½/5
Mistä minulle: oma ostos

1300-luvun Barcelona, goottilaisen katedraalin rakennustyöt, rutto ja sota, keskiajan luokkayhteiskunta feodaaliherroineen ja maaorjineen sekä armoton inkvisitio - tämä on kehys uskomattomalle tarinalle, joka on täynnä vehkeilyjä, väkivaltaa ja intohimoa. Arnau Estanyol, katalonialainen maaorjan poika, saa alkunsa traagisissa olosuhteissa vanhempiensa häissä vuonna 1320. Kun Arnau syntyy, äiti ja poika haetaan feodaaliherran orjiksi. Arnaun isä pelastaa poikansa varmalta turmiolta ja he pakenevat yhdessä Barcelonaan. Arnau varttuu aikuiseksi mieheksi ja tekee lujasti töitä noustakseen sosiaalisessa hierarkiassa ja saavuttaakseen vapaan miehen aseman. Arnaun hurja elämäntarina kietoutuu yhteen yli 50 vuoden ajan Santa María del Marin kirkon rakennustöiden etenemisen kanssa.

Päädyin aikanaan ostamaan tämän kirjan luettuani eräästä mainosläpyskästä n. 30 ensimmäistä sivua. Tarina vaikutti jännittävältä ja historialliset puitteet toki kiinnostivat. Nyt lopulta kun sain luettua tämän, niin jäi hiukan tyhjä olo. "Tässäkö tämä nyt oli?" Pitäisikö tässä hiljalleen tulla siihen tulokseen, että globaalit myyntimenestykset sun muut bestsellerit eivät ole minua varten. Meren katedraali kumisi silkkaa tyhjyyttään.

Tässä romaanissa puitteet ovat kyllä kunnossa, enkä epäile (saatikka vähättele) Falconesilta vaadittua taustatyötä. Yhteiskunnan ja sen systeemien kuvaus, rakennustekniikat, tapakulttuuri... Kuvailu ei ole antropologisen yksityiskohtaista, mutta erittäin riittävää muodostamaan kehyksen lukijan mielessä. Falcones onnistuu pilaamaan romaaninsa lähinnä rautalangasta väännetyllä moralismilla ja pinnallisiksi jäävillä henkilöhahmoilla.

Päähenkilö Arnaun tarinaa seurataan vastasyntyneestä varsin iäkkääseen Arnauhun saakka. Parhaimmillaan ja syvimmillään Arnau on n. 10-vuotiaana pojanviikarina. Ihmettelevä ja identiteettiään etsivä lapsi on uskottava. Alamäki alkaa Arnaun liittyessä kuninkaan sotajoukkoihin ja se vain syvenee loppua kohden. Ikään kuin kirjailija ei jaksaisi enää tutustua kasvavaan ja muuttuvaan Arnauhun, vaan haluaa tarinansa vain eteenpäin hiukan ällöimelään loppuunsa saakka.

Arnaun ympärillä olevat naiset Falcones hahmottelee kahteen (varsin yleiseen) naiskastiin; huoriin ja madonnoihin. Naishahmoille ei anneta tilaa omaa henkilöitymistään varten, vaan heidät määritellään Arnaun ja seksuaalisen aktiivisuutensa kautta. Naishahmojen rakentaminen on Meren katedraalissa suorastaan ällöttävää ja tympivää.

Arnaulle läheiset miehetkään eivät ulotu kovinkaan moniulotteisiksi. Orja Sahat ja "veli" Joan jäävät hieman kaukaisiksi hahmoiksi. Lapsi-Joan oli jälleen onnistuneempi kuin aikuinen-Joan. Joanin tarina on kokonaisuudessaan jopa koskettavampi kuin Arnaun, ja hänen hahmossaan olisi ollut ehkä enemmän aineksia kuin Arnaun.

Kyllä Meren katedraalin nyt kerran lukaisee ja ajoittain se jopa onnistuu viihdyttämäänkin. Kertakäyttöromaani tämä kuitenkin on ja divariin se joutaa minunkin hyllystäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti