15. heinäkuuta 2009

Henry Miller: Sexus I (1949)

Sexus
Suomennos: Risto Lehmusoksa
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 285 (pokkari)
Pisteet: 1/5
Mistä minulle: oma ostos

Sexus aloittaa Millerin kuuluisan Ruusuinen ristiinnaulitseminen -trilogian. Amerikkalaisen kirjallisuuden kauhukakara kuvaa elämää, rakkautta ja taidetta raadollisella rehellisyydellä. Sexus kyseenalaistaa käsitykset hyvästä mausta ja säädyllisyydestä. Se on häpeilemättömän eroottinen, kuvia kumartamaton kirja, joka lumoaa ja vangitsee lukijansa.

Oma arvio:

Mitä onkaan erotiikka? Minusta erotiikka on jotakin kaunista, kiihottavaa, houkuttelevaa - rietastakin. Tämän kirjan mukaan joku on eroottista heti kun tekstissä ovat sanat vittu ja kyrpä ja puhutaan naimisesta. Minusta se taas on kaukana eroottisuudesta kaikella kuvottavuudellaan. Koko Millerin tyyli oli ärsyttävä enkä voi kuin hämmästellä sitä, minkä ihmeen takia Henry Miller on nostettu eroottisen kirjallisuuden jalustalle.

Suomenkielinen Wikipedia käyttää Millerin tyylistä termiä 'verbaalinen ilotulitus'. Anteeksi kuinka? Siis se epämääräinen tajunnanvirta, joka koittaa olla kovastikin syvällinen, ja jonka väliin on tungettu paneskelukuvauksia roisilla termeillä, on verbaalista ilotulitusta? Kukakohan hyväkäs tuonkin termin on siihen artikkeliin tunkenut...

Sexus I kertoo siis kirjailijaksi havittelevasta Henry Milleristä, joka kohtaa tanssipaikalla ihastuttavan ja salaperäisen Maran (myöhemmin Mona). Henry jättää vaimonsa ja lapsensa, ja lyö hynttyyt yhteen Maran kanssa epämääräisessä kommuunissa. Henry muistelee aikaisempia panojaan, paneskelee vuoroin niin Maran kuin vaimonsa Mauden kanssa, haaveilee kirjailijuudesta, on omahyväinen paskiainen sitä kummemmin häpeilemättä tai peittelemättä. Eipä Sexus I:ssa sen kummempaa juonta ole.

Kirjan funktio jäi kuitenkin ainakin minulle epäselväksi. Tämä ei viihdyttänyt (suorastaan tympäisi), tämä ei pohdituttanut, ei ollut hauska, ei edennyt mihinkään, ei kiihottanut... Kuka tällaista roskaa lukee ja miksi? Mitä lukija tästä voi saada? En keksi muuta selitystä tämän klassikkoasemalle kuin sen, että tämä on ollut aikanaan pöyristyttävää tekstiä kaikessa roisiudessaan. Nykylukijaa tämä lähinnä tympäisee.

2 kommenttia:

  1. Suosittelen luettavaksi Tommy Melenderin 'Yhden hengen orgiat', jossa on loistavia kirjallisuusesseitä. Ne valottavat meitä vähemmän tietäviä ja kevyemmin analysoivia lukijoita. Ko. teoksessa on mm. essee 'Vapaan rakkauden harhat'. Lue se niin saat lisää näkökulmia, seksuaalivallankumouksen jälkeiseen kirjallisuuteenkin.
    Itse olen ihan tohkeissani sekä itse teksteistä että siitä ihailusta, kuinka joillakuilla on sitkeyttä ottaa selvää ja muodostaa perusteltuja käsityksiä. Olenhan itse mitä herkimmin intuitiolla provosoituva kiihkomieli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! Kiitos vinkistä. Pitääpä pistää korvan taa :)

      Poista