4. lokakuuta 2008

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt (1916)

Kustantamo: SKS
Sivumäärä: 247
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: kirjasto

Jönni Lumperi, vanhimpia ja väärentämättömimpiä Helsingin rantajätkien joukossa, saa kauppaneuvos Lundbergilta lahjaksi arpalipun. Siitä alkaa Jönnin huikea seikkailu porhojen ja rahamiesten, hampparien ja kulkumiesten maailmassa. Hän tekee olemattomilla rahoilla miljoonakauppoja ja julistetaan viimein kuolleeksikin. Mutta Jönni Lumperi nousee kuolleista ja jatkaa surutonta maallista vaellustaan pitäen esikuvanaan sitä Suurinta Miljoonamiestä... Se kun Hänkin kaikkea pyhää tuhlaten jakaa.

Oma arvio:

En ollut aiemmin lukenut Maiju Lassilalta (eli Algot Untolalta) mitään. Tulitikkuja lainaamassa -elokuvan olin kerran katsellut yhdeksäsluokkalaisten kanssa ja kyllä se meidän huumoriimme upposi. Tiesin siis odottaa hilpeää kirjaa ja tartuin Kuolleista herännyt -teokseen mielelläni.

Alku olikin lupaava. Hihittelin itsekseni jo hauskoille nimille. Satamajätkä Jönni Lumperi ja kauppaneuvos Jöns Lundberg. Tämän sekaannuksen varaan romaani pääosin rakentuu. Jönni ei sitä tajua ja näin ollen koheltaminen on hauskan viatonta. Koko romaani rakentuu ylipäätään erilaisille sekaannukselle ja harhaluuloille, ja niistä se huumori revitään.

Vähitellen vain yhdenlaisen hassuttelun varaan laskettu huumori alkaa tympiä. Sekaannuksia sekaannuksien perään. Romaani on 247 sivua pitkä ja sanoisin, että siinä on ainakin sata sivua liikaa. Liika on aina liikaa, vaikka olisi kuinka taidokkaasti kirjoitettu.

Henkilöhahmoista suurimmat sympatiani sai hellyyttävä komisario Nuutinen. Hän huolehti aina siitä, että Jönni pääsee putkaan - tai hautaan. Hän luulee pääsevänsä useaankin otteeseen Jönnistä eroon, mutta toisin käy. Jönnin ja Nuutisen välinen suhde on myös hauska. Leppoisa Jönni suhtautuu kaikella toveruudella Nuutiseen, kun taas Nuutinen polttaa päreensä Lumperin kanssa useaan otteeseen. Viime kädessä kuitenkin Nuutinen heltyy ja tirauttaa Jönnin haudalla muutaman kyyneleenkin.

Kuolleista herännyt -romaanin naiskuva on tylsän yksipuolinen. Naiset ovat miehille lähinnä rahalähde edullisten naimakauppojen kautta. Ironiaahan tämäkin tietysti on, mutta luulisi, että erilaisista naistyypeistä olisi irronnut hupia enemmänkin. Nyt huvitus jää vain Jönnin tuplakihlaukseen varakkaan Liisan ja rikkaan Kourun lesken kanssa.

Kaiken kaikkiaan tämä ei mitään suuria intohimoja herättänyt. Lähinnä tympääntymistä loppua kohden. Ärsyttää, jos kirjaa ei osata lopettaa ajoissa. Ehkä lukaisen joskus Lassilalta jotain muuta - ehkä en.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti