28. syyskuuta 2008

Päivi Lappalainen: Koti, kansa ja maailman tahraava lika (2000)


Kustantamo: SKS
Sivumäärä: 267
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Miltä 1800-luvun realismi näyttää 2000-luvun alun näkökulmasta? Mikä oli naturalismin osuus ja merkitys Suomessa realismin kaudella? Mitä tuolloin käydyt keskustelut ilmaisevat ajan kirjallisuuskäsityksestä? Mitä kulttuurin feminisoituminen merkitsee ja miten se ilmeni kirjallisuudessa? Miten kirjallisuus otti osaa erilaisten kansallisten ja sukupuolisten identiteettien rakentamiseen? 
Professori Päivi Lappalaisen tutkimus luotaa 1880- ja 1890-luvun kirjallisuuden ja kirjallisen elämän piirteitä. Realismin kausi nähdään monivivahteisena periodina, ja painopiste on kirjallisuuden dialogisessa luonteessa. Aikakauden kirjalliset keskustelut, vakiintuva kirjailijantoimi ja kirjallisuudenlajien ajanomaiset piirteet ovat tutkittavina. Temaattisessa keskiössä ovat koti ja kansa, kaksi 1800-luvun idealisoiduimmista rakennelmista, joita kuitenkin koko ajan uhkasi maailman tahraava lika.

Oma arvio:

Jos realismi kirjallisuuden tyylisuuntana kiinnostaa yhtään, niin suosittelen tätä lämpimästi. Teos on helppolukuinen, selkeä eikä keskity mihinkään järjettömään nippelitietoon, vaan luonnehtii ko. aikakaudelta kattavan kokonaisuuden.

Kirja on jaksotettu viiteen päälukuun:
I) Realismin aikakausi suomalaisessa kirjallisuudessa
II) Realismia vai romantiikkia: 1880- ja 1890-luvun kirjallista elämää
III) Kirjallisia lajeja ja keinoja
IV) Kaiken sydämessä koti
V) Kysymys kansasta

Rajaus on mielestäni erinomainen ja tukee kokonaisuuden hahmottamista. Erityisen kiinnostavaa oli lukea aikalaisten suhtautumista realismiin tyylisuuntana.

Pidin myös kovasti siitä, että Lappalainen nostaa esiin ko. aikakauden naiskirjailijoita eikä unohda suomenruotsalaista kirjallisuutta. Kuin ohimennen teoksessa pohditaan myös näiden kahden ryhmän unohtamista. Meillä on muitakin kuin Minna Canth (häntä toki vähättelemättä).

Ainoana huonona puolena on se, että jos joitakin tuon aikakauden teoksia on lukematta, niin mitään ei oikeastaan jää jännityksen varaan, vaan loppuratkaisut paljastetaan. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävä ratkaisu kirjan tekijältä, mutta jos ei halua spoilata itseään, niin kannattaa suhtautua vähän varauksella. Kehoittaisin lukemaan ainakin Pakkalan, Ahon, Canthin, Langen, Talvion, Ibsenin, Tavaststjernan ja Järnefeltin teokset ennen tätä.
Kokonaisuudessaan innostuin tästä niin paljon, että tilasin tämän itselleni SKS:n verkkokaupasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti