28. syyskuuta 2008

Maarit Verronen: Pimeästä maasta (1995)

Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 269
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto

Takakansiteksti on jäänyt taasen kirjaston viivakooditarran alle, joten olette minun epämääräisen selostukseni varassa. Epämääräisyydestä en kyllä ota niskoilleni koko syytä tällä kertaa, sillä Pimeästä maasta on sen verran epämääräinen kirja, että selostuksestakaan ei voi muuta odottaa.

Tarina kertoo Ulthyrja Tharaberegist -nimisestä ihmisenkaltaisesta olennosta, joka asuu Pimeässä maassa, mutta pakenee sieltä myöhemmin. Noilla ihmisenkaltaisilla (ihmisenkaltaisuus on omaa tulkintaani ja päätelmääni) olennoilla ei ole sukupuolta lainkaan, vaikka tiettyjä nais- ja miesmäisiä stereotypioita hahmoissa havaitsinkin. Mielsin päähenkilönkin jatkuvasti mieheksi.

Oli miten oli, Ulthyrja kyllästyy Pimeän maan ahdistavaan ja julmaan ilmapiiriin ja pakenee. Hän saapuu Kalastajakylään, jossa viihtyy jonkin aikaa, mutta hänen sielunsa ei saa rauhaa sielläkään. Kalastajakylästä hän lähtee Valon kaupunkiin, jossa sitten viihtyy paremmin.

Siinä oli Pimeästä maasta -romaanin selostus noin suunnilleen. Kirjasta jäi kerrassaan outo jälkimaku ja sen lukeminen oli melko tympivää, vaikka ei tämä lopultakaan niin järkyttävän huono ollut. Kaikkein eniten minua tympäisi asioiden liiallinen avoimeksi ja epäselväksi jättäminen. On tietenkin selvää, että kirjailija ei halua paljastaa kaikkea heti alussa eikä välttämättä lainkaan. On mukavaa jättää jotakin lukijan itsensäkin pääteltäväksi; onhan se tietynlaista kunnioitusta lukijaakin kohtaan. Mutta tällä salaperäisyydelläkin on ylärajansa. Ärsytti se, ettei Ulthyrjan lajille annettu nimeä, jolloin koko asiaa olisi ollut tavallaan helpompi käsitellä.

Tarinassa keskeisessä asemassa olivat hahmojen muodot. Ulthyrja on syntymästään asti jollakin tavalla väärämuotoinen ja se leimaa voimakkaasti hänen elämäänsä. Kaikki Ulthyrjan lajitoverit käyttävät muotojensa ylläpitämiseksi ja muokkamiseksi sovittimia, puristimia ym. härpäkkeitä. Muoto leimasi yksilön koko elämää ja oli tärkeää, että muodot sopivat ammattiinkin. Kalastajan muotoinen ei voinut olla metsästäjä jne. Olisin vain lukijana kaivannut enemmän tietoa näistä muotojutuista ja niiden merkityksestä ja taustoista.

Kaikkiaan voisi sanoa, että Pimeästä maasta oli vain hitusen keskivertoa huonompi kirja. Liian aukkoinen, selittämätön ja osin kliseinen minun makuuni. Kliseisenä pidän juuri tällaista tarinaa kun yhteisönsä hylkiöstä kasvaa jokseekin "sydämeltään ja sielultaan" täydellinen tyyppi, joka ei löydä itseään vaan vaeltaa ympäriinsä. Pimeästä maasta löytyi myös lähes joka fantasiakirjassa oleva Neuvosto - keksisivät edes uuden sanan sillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti