28. syyskuuta 2008

Kaari Utrio: Pirita Karjalan tytär (1972)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 429
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Takakansi:

Pirita syntyy Vienan erämaissa aatelisneidon ja oppineen munkin laittomana lapsena. Hän kulkeutuu orjaksi mahtavaan Novgorodiin ja lumoaa miehiä lempeällä viehkeydellään. Avraamovin kauppiasisäntä tekee orjattarestaan jalkavaimon. Vaaleaa neitoa himoitsee myös ylhäinen pajari Ontsifor. Rahvaan poika Boris palvoo poikansa äitiä. Viipurin kauppias Tuomas Galle rakastaa sydänmaitten tytärtä.
Piritan kohtalo kietoutuu Moskovan suuriruhtinaan ja "Novgorodin kuningattaren", demonisen Marfa Boretskajan valtataisteluun. Siihen vaikuttavat suuren kauppakaupungin bysanttilainen loisto ja kurjuus, Karjalan erämaat ja Imandra-järven henget.
Pirita, Karjalan tytär ilmestyi ensi kerran 1972 ja sai valtionpalkinnon. 7. painos on tekijän kielellisesti uudistama.

Oma arvio:

Tarina lähtee hyvin käyntiin. Elo 1470-luvun Novgorodissa on tapahtumarikasta ja hyvin kuvailtua, ja se etenee tasaisesti. Utrion tyylille tuttuja henkilöitä vilahtelee erilaisissa rooleissa; ahnaita miehiä, ilkeitä emäntiä, huikaisevan kauniita naisia jne.

Puolessa välissä kirjaa tapahtuu kuitenkin käänne, ja Pirita lähtee kohti Lappia. Ja siihen loppui tasaisuus ja oivallinen kerronta (vähän samantyylistä vaivaa on Utrion Vaskilintu -kirjassa). Eteneminen on nykivää, hajanaista ja ikään kuin tarinan punainen lanka olisi kadonnut. Tuntui siltä, että kirjailija ei ollut tyytyväinen pelkästään Novgorodiin sijoittuviin tapahtumiin, vaan halusi lisää "äksöniä". Harmi vain, että tämä "äksön" ei istunut tarinaan ollenkaan.

Pirita henkilönä ei ollut uskottava lainkaan. Takakannessa mainittu "lempeä viehkeys" oli lähinnä koiramaista alistumista ja lähes typeryyteen saakka menevää lojaaliutta ja naiviutta. Pohjoiseen suuntaavan matkan aikana Pirita muuttuu ja muutoskaan ei tapahdu uskollisesti. Hänestä tuleekin äkkiä viisas, käskevä ja erikoisen taitava esim. parantamisessa, ylitsevuotavaa jaloutta ja hurskautta (paitsi silloin kun panettaa) unohtamatta.

Lopussa huomaa tietynlaisen kiireen rivien välistä. Tarina on nivottava äkkiä kasaan ja kaikille henkilöille on saatava jonkinlainen päätös. Tämä jättää ikävän jälkimaun, ja on aika tyypillistä Utriolle, vaikka tarina olisi muuten hyvä.

Pidän kuitenkin Utrion tyylistä noin muuten. Vaikka Pirita Karjalan tytär ei ollut niitä onnistuneimpia, kantaa tätäkin kirjaa oivallinen historiankuvaus mihin Utrion kirjojen viehätys suurimmalta osaltaan perustuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti