28. syyskuuta 2008

Juhani Aho: Yksin (1890)

Kustantamo: SKS
Sivumäärä: 110
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: kirjasto

Syyskesällä 1889 Juhani Aho matkusti Pariisiin taskussaan kirjailija-apuraha ja mielessään suunnitelmia. Matkan aikana sai alkunsa Ahon pienoisromaani Yksin. Sen päähenkilö pakenee ikävää elämäänsä ja rakkaussurujaan Pariisiin, 1800-luvun lopun metropoliin, jossa yksinäisyyden saattoi kokea moderniin tapaan urbaanissa ympäristössä - ihmisjoukkojen keskellä, kaduilla, baareissa, kilparadoilla, kahviloissa, musiikkiteattereissa ja bordelleissa.
Ilmestyessään
Yksin herätti paljon Suomessa kohua. Romaanin päähenkilö muistutti huomattavissa määrin kirjan kirjoittajaa ja aikansa julkisuudenhahmoa Juhani Ahoa. Esipuheessaan Jyrki Nummi kuitenkin toteaa, että todellisuudessa Aho erosi aika lailla kuvaamastaan passiivisesta mieshahmosta, joka on enemmänkin aikansa kirjallinen luomus, muodinmukainen "dekadentti".
Juhani Ahon
Yksin on tien avaus suomalaiselle modernille kirjallisuudelle.

Oma arvio:
Yksin oli taas erilainen kokemus muihin lukemiini Ahon romaaneihin verrattuna. Paljon rajummin erilainen kuin Juha oli. Tässä oli toki taas sitä Ahon tuttua viipyilevää maisemakuvausta ja tietynlaista herkkyyttä, mutta tämä oli silti erilainen.

Kerronta tapahtui minä-muodossa ja huolimatta siitä, se ei aiheuttanut sympatioita kirjan päähenkilöä kohtaan. Mielestäni romaanin 'minä' oli lähinnä itsesäälissä rypevä saamaton vanhempi poikamies, joka uikuttaa 15 vuotta itseään nuoremman neitosen perään. Hän yrittää hakea lohtua prostituoidun sylistä, näkee hänessä tuon kaipaansa neitosen, mutta se ei vie ikävää pois.

Ehkä koko tympääntyneisyyteni päähenkilöön pilasi myös lukunautintoani? Minusta tämä ei ollut parhainta Juhani Ahoa. Kuvaukset ja tunnelma olivat edelleenkin kohdallaan, mutta ikään kuin minä-kerronta ei olisi istunut tuohon kuvaan. Onhan Aholla muitakin passiivisia henkilöhahmoja (esim. Elli), mutta ne eivät saa aikaan tällaista tympääntyneisyyttä.
Syy voi toki olla myös hiukan modernissa tyylissä. Modernismi kirjallisuudessa ei ole lainkaan minun heiniäni.
Tässä on nyt oikeastaan kaksi vaihtoehtoa; joko teos ei avautunut minulle ihan täysin tai sitten tämä oli vain yksinkertaisesti huono (Ahon muihin teoksiin verrattuna).

3 kommenttia:

  1. Minusta on ollut mukava lukea näitä vanhempia arvioitasi, sillä selvästikin olet realismiin tykästynyt. :) Mie luen monia sinun arvioimia kirjojasi nyt läpi keskiviikon tenttiin.

    VastaaPoista
  2. Kiva :) Realismi on tosiaan lempisuuntauksiani kirjallisuudessa.
    Älä kuitenkaan syytä minua, jos tentti menee päin mäntyä :D

    VastaaPoista
  3. Heh, joo, kyllä mie nämä itsekin olen lukenut, mutta hauska kurkkia sinun mielipiteitä. :)

    Paitsi Zolan Ansaa en ehtinyt saada käsiini.

    VastaaPoista