28. syyskuuta 2008

F. E. Sillanpää: Enkelten suojatit (1923)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 250
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: kirjasto

Takakansitekstiä ei tässä kirjaston painoksessa ollut, joten saatte tyytyä vain minun selostukseeni tämän novellikokoelman sisällöstä.
Enkelten suojatit sisältää 10 novellia sekä Omistani ja omilleni -kirjoitelman, jota voisi luonnehtia hiukan omaelämänkerralliseksi.

Novellit:
Emot ja poikaset
Anna-vainaa ja Kalle-vainaa
Muuan Tellervo-niminen
Maantieltä maantielle
Lumituisku
Lapsen suru
Tyhjä koti
Koulu
Kemppasen mukulat
Käväisy

Novellien aiheina ovat tarinat lapsista ja heidän kohtaloistaan. Taidokkaasti Sillanpää yhdistää lempeyden, julmuuden ja surumielisyyden. Tekstien tunnelma on samanaikaisesti kaikkea tuota ja silloin tällöin ripaus onnellisuuttakin. Suurimmaksi osaksi novellit kuitenkin päättyvät onnettomasti tai ainakin jälkitunnelma on kovin raskas ja sydäntäsärkevä. Kokoelmassa ei kuitenkaan ankeilla oloilla, kuolemalla, sairauksilla ym. mässäillä, vaan ne esitetään lähinnä toteavaan sävyyn.

"Ahomaiseen" tapaan luonto on voimakkaasti jokaisessa novellissa läsnä ja se heijastelee aina koko novellin tunnelmaa. Talven myrskyt, kevään toiveikkuus, kesän auringonsäteet ja syksyn ruska tulevat lukijalle hyvin tutuiksi tunnelman välittäjiksi. Kerronta on temmoltaan aika hidasta ja silti kovin tiivistä. Juhani Ahon, jonka Sillanpää tunsi henkilökohtaisesti, vaikutus näkyy mielestäni hyvinkin selvästi. Novellikokoelman alaotsikkonakin on "Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan".

Äitinä lukijakokemukseni oli jatkuvasti kovin ristiriitainen. Surkeat lapsikohtalot aiheuttivat lähes fyysistä kipua, mutta en voinut olla ihailematta taidokasta kerrontaa. Lähinnä tämän ristiriidan vuoksi en osaa sanoa pidinkö tästä vai en. Ehkä suhtauduin tähän liian tunnepitoisesti. Välillä olisi hyvä osata etääntyä tekstistä tarpeeksi.

Novellikokoelman lopussa oli varsin mielenkiintoinen kirjoitelma Omistani ja omilleni. Sillanpää osoittaa tekstinsä lapsilleen (joita oli tuossa vaiheessa neljä). Aluksi hän kertoo hiukan jokaisen lapsen syntymästä ja syntymän jälkeisistä tunnelmista, ja myöhemmin teksti on yleismaailmallisempaa ja pohdiskelevampaa. Näissä pohdiskeluissa, joiden aiheet vaihtelevat sodasta huumoriin ja feminismistä naiviuteen, ote on kuitenkin lempeän isällinen ja vähän saarnaavakin. Ajan hengen mukainen ajattelutapaa näkyy etenkin hänen pohtiessaan naiseutta ja naisen "korkeinta tehtävää"; äitiyttä. Senkin sulatteleminen vaati jatkuvasti muistutuksia itselleni kirjoitelman aikakontekstista.

Pääasiassa voisi siis sanoa, että jos Juhani Ahon tuotannosta pitää eikä ole kovin tunneherkkä lukija, niin tämä novellikokoelma on kerrassaan hienoa luettavaa. Väistämättä tätä tuli verrattua aikaisempaan Hurskas kurjuus-teokseen, ja siihen verrattuna pidin tästä enemmän. Huolimatta synkeästä aiheestaan Enkelten suojatit oli jollakin tapaa vähemmän kyyninen kuin Hurskas kurjuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti