28. syyskuuta 2008

August Strindberg: Hyvien ihmisten kaupunki (1907)

Syndabocken
Suomennos: Kyllikki Villa
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 192
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Tässäkään kirjastokappaleessa ei ollut takakansitekstiä, joten saatte tyytyä vain minun arviooni ilman markkinapitoisia hehkutuksia.


Tarina kertoo siis muukalaisesta, Libotzsista, joka saapuu asianajajaksi pieneen ruotsalaiskaupunkiin. Kaupungin asukkaat ovat sisäänpäinlämpiävää porukkaa eikä asianajajan rooli helpota sopeutumista yhtään. Libotz kuitenkin ystävystyy ravintoloitsija Askaniuksen ja kaupunginviskaali Tjärnen kanssa, päätyypä tarinan edetessä vielä kihloihinkin tarjoilijatar Karinin kanssa. Elämä ei kuitenkaan ota sujuakseen ihmisten pahuuden takia, vaikka kilttiäkin kiltimpi Libotz yrittää kaikensa.

Tämä teos oli aika jännä. Tematiikkana oli vahvasti ihmisten pahuus, kiittämättömyys ja toisten hyväksikäyttö, mutta silti tämä ei ollut mikään moraalisaarna. Sävy oli enemmänkin toteava kuin tuomitseva. Kristillisiä vertauksia oli paljon.

Libotzin hahmo rinnastuu monissa kohdin Jeesukseen, vaikka hän itse rinnastaa itsensä Jobiin; "-- hänen olemukseensa ja kasvoihinsa oli kirjoitettu aivan tietynlainen kohtalo." Libotz vastaa hyvään aina hyvällä, pahaan hyvällä. Hänen hyvät yrityksensä kääntyvät usein häntä itseään vastaan ja hän saa syntipukin leiman.
Tietyllä tapaa Libotzin selkärangattomuus ärsytti. Kun häntä huijattiin tai häneltä varastettiin, hän vain totesi ettei voi asialle mitään.

Askanius vertautui taas Pietariin. Hän kolmesti kieltää ystävyytensä Libotzin kanssa ja lopulta tekee itsemurhan (jota voisi verrata Pietarin marttyyrikuolemaan). Askaniuksen hahmo on kiinnostavin tietynlaisen kaksinaisuutensa takia. Hänestä annetaan ensin ymmärtää pelkkää hyvää, sitten pelkkää pahaa ja lopulta asia jää vain lukijan ratkaistavaksi. Vinkeä ratkaisu.


Tjärne oli taas ilmiselvä Juudas (suoraan kirjan kertojankin mukaan). Hän on petturi kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja pelaa vain ja ainoastaan omaan pussiinsa. Kertoja ei edes yritä tehdä hänestä ristiriitaista tyyppiä, vaan hänen huonot puolensa tuodaan selvästi ja hiukan alleviivatustikin esiin.

Tarina teoksessa eteni hyvin ja paikoin jännittävästikin. Ainoastaan "luvuttomuus" häiritsi ja teki lukemisesta hieman raskasta (sama vika on muuten Pratchettin jutuissa) vaikka kirja oli vain vajaat 200 sivua pitkä.

Täytyisi joskus ehtiä lukaisemaan jotakin muutakin Strindbergiltä. Herran tyyli oli kuitenkin aika miellyttävä, vähän ehkä ironinenkin. Tai sitten olin sitä itse...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti