28. syyskuuta 2008

Antti Hyry: Aitta (1999)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 189
Pisteet: 1/5
Mistä minulle: kirjasto

Takakansi:

Mies saa kuulla että tutut myyvät aittaa Iissä. Aitta on hyväkuntoinen, kertaalleen käännetty. Hän ostaa aitan. Hirret pitää numeroida, aitta purkaa ja siirtää kotiin.
"Pois otetaan vuoliaiset ja orret ja hirret yksitellen, täällä joen törmällä. Kaikki kootaan yksitellen siellä meren rannalla. Sama hämärä täällä, samat hirret, sisäpuoli aikoinaan ollut ulospäin ja harmaantunut. Tämä hämärä häviää, kun katto puretaan ja syntyy siellä, kun kootaan ja katetaan. Tämä häviää, kun tästä puretaan, kun siellä kotona pystytetään, syntyy toinen, erilainen, vaikka samannäköinen."
Näin tapahtuu muun lomassa: lohenpyynnin, marjanpoiminnan, tulevien ja menevien ihmisten, vuodenkierron, sen mitä oleminen on.


Oma arvio:

Tuo takakannen tekstipätkä antaa melkoisen hyvän kuvan Aitta -romaanin kielestä. Ja siihen kärjistyy minunkin vastakkainen mielipiteeni tästä kirjasta. En voinut sietää. Minua ärsyttää tuollainen tietynlainen töksähteleväisyys ja yksinkertaistaminen. Makuasiahan se toki on, mutta minusta romaanin pilasi nimenomaan tuo kieli.

Tarina itsessään on yksinkertainen. Tosiaan mies ostaa aitan, purkaa, siirtää ja pystyttää uudestaan. Yksinkertaisissa tarinoissa ei sinällään mitään vikaa. Sellaisestahan voi saada kuinka kiehtovan romaanin hyvänsä. Tämä ei onnistunut.

Päähenkilö jäi kokonaan nimeämättä. Jo se häiritsi paljon. Nimi on minusta hirmuisen tärkeä tekijä, jotta päähenkilö tulee sinuiksi. Ei aina välttämätön, mutta usein. Nyt ei tule mieleen yhtään sellaista hyvää kirjaa, missä päähenkilö olisi jäänyt nimeämättä. Aitassa nimeämättömyys tehtiin vieläpä aika suoraan. Soittaessaan puheluita, päähenkilö esitteli itsensä: "Päivää! Täällä puhuu se ja se Kuivaniemestä."
Päähenkilön vaimokin oli vain "vaimo" ja jäi nimeämättä. Muita henkilöitä kyllä nimettiin. Ilmeisesti tämän on ollut tarkoitus olla jokin tyylitelty ratkaisu.

Teoksen kielestä jupisinkin jo aiemmin, mutta myös kerronta itsessään tökki. Vaikka kerronta eteni kronologisesti se tuntui töksähtelevän. Jouhevuudesta ei tietoakaan. Lisäksi ärsytti kerrontamuodon vaihtuminen kesken kappaleen. Ensimmäisessä lauseessa minä-muotoista kerrontaa, sitten taas hän-kerrontaa, minä-kerrontaa, hän-kerrontaa jne. En väitä, että kerrontamuodon pitäisi olla koko romaanin ajan yksi ja sama, mutta joka toisen lauseen välinen vaihtelu suorastaan keljutti.

Valitettavasti en juurikaan keksi tästä mitään hyvää sanottavaa.

Okei. Tämä oli aika lyhyt kirja. Alle kaksisataa sivua.

3 kommenttia:

  1. Nimettömyyksistä: "Ilmeisesti tämän on ollut tarkoitus olla jokin tyylitelty ratkaisu."

    Tutki vähän Hyryn biografiaa ja vastaus löytynee helposti. ;)

    VastaaPoista
  2. Pitipä tutkaista! (Noin muuten kirjailijan biografiat harvemmin kiinnostavat - etenkin jos en ole pitänyt kirjasta.)
    En Wikipediaa ja sen linkkejä (Otava ja Oulun kaupunginkirjasto) pidemmälle vaivautunut, sillä en löytänyt oikein mitään.
    Ehkä viittasit Hyryn vetäytyvään tyyliin?
    "Ikätovereittensakin joukossa Hyry on suuri eristäytyjä, joka ei osallistu julkisiin keskusteluihin ja jota ei juuri nähdä tilaisuuksissa." (Wikipedia)

    VastaaPoista
  3. Palataanpa vanhoihin. Mielenkiintoista nimeämättömyydessä on se, että sama henkilö on Uunissa saanut jo nimenkin. Uunin lukemisen jälkeen tämä nimettömyys vähän vaivaa, muutenhan Aitta on mainio.

    VastaaPoista