28. syyskuuta 2008

André Gide: Pastoraalisinfonia (1919)

La Symphonie Pastorale
Suomennos: Reino Hakamies
Käännösvuosi: 1947
Kustantamo: Otava
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto

Tässä kirjastokappaleessa on kyllä takakansiteksti, mutta kirjastossa ollaan niin kivasti laitettu se viivakooditarra juuri sen tekstin päälle, ettei siitä saa tihrustelemallakaan oikein mitään selvää. Saatte siis tyytyä vain minun arviooni.

Tarina kertoo pienen 1890-luvun ranskalaiskylän pastorista, joka löytää sokean, villikkona kasvaneen nuoren tytön. Tyttö ei osaa puhua ja pastori kutsuukin häntä tarinan alussa "sieluttomaksi lihakääröksi". Pastori ottaa tytön holhotikseen ja lopulta rakastuu tähän. Loppu ei ole onnellinen.

Pastorista rakentuu mielenkiintoisen kaksinaismoralistinen kuva. Hyvää tahtova sielunhoitaja paljastuu itseltäänkin salaa ja luvatta itsekkääksi "luojahahmoksi", joka tahtoo rakentaa villikosta, Gertrudista, viattomaakin viattomamman. Hän turvautuu toiminnassaan Jeesuksen vertauskuvaan kadonneesta lampaasta, jonka hän Gertrudeen liittää. Mutta kaiken sen tarmon ohella pastorin oma perhe jää hiukan varjoon, ja silläkin on seurauksensa.

Gertrude taas näyttäytyy lukijalle ikään kuin uhrina. Hän on aluksi kuin muovaamaton savi, josta pastori muovaa ihmisen, mutta joka alkaakin elämään omaa elämäänsä. Viimeinen sysäys itsellisyyteen on leikkaus, jolla tyttö saa näkönsä. Liitän Gertrudeen mielikuvan myös kristitystä henkilöstä yleisesti. Hän rakastuu pastoriin, mutta myös tämän poikaan Jacquesiin. Lopulta hän ei oikein osaa erottaa heitä toisistaan. Ikään kuin kristitty, joka ei osaa erottaa Jeesusta ja Jumalaa toisistaan. (Liekö sellaiselle tarvettakaan? Se taasen on jokaisen oma asia.) Tai mahdollisesti Jeesusta ja Paavalia toisistaan, mihin seikkaan pastorin ja tämän pojan välit kärjistyvät teologisen kiistelyn vuoksi.

Kerronta tapahtuu pastorin päiväkirjan kautta. Se etenee hiukan nihkeästi, jaaritellen ja aiheesta toiseen pomppien, mutta kuitenkin jonkinlaista punaista lankaa ylläpitäen. Mitään kovin persoonallista kerronnassa ei ollut. Romaani ei kuitenkaan ollut huono, mutta ei järisyttävän hyväkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti